JasonX, 14.7.2008 18:56:
Mulle nyt ei lämpee saunakaan - paitsi ehkä bensalla :D
mulle ehk lasolilla:/
mulle ehk lasolilla:/
Posts: 70
Posts: 1,270
hallucinogen, 13.7.2008 22:54:
---
plink, 13.7.2008 22:12:
yks viesti tuli, et en mä kovin kauas tavoitteesta jäänyt. :D eikä sekään edes mikään treffikutsu, vaan muuten vaan mukavien juttelua:) usko meni nyt tähän topikkiin. ;D
---
Toi on erittäin hyvä saalis jos suhteuttaa siihen montako viestiä mä olen saanut muutaman vuoden oleskelun aikana kun mä oon ollut tässä luukussa :D.
Nollasta on paha nyhjästä :D
Tarkoittaako tää et ei kannata ilmoittaa olevansa sinkku? Hmm..
Posts: 950
terraluna, 17.7.2008 00:24:
Tarkoittaako tää et ei kannata ilmoittaa olevansa sinkku? Hmm..
[MUTU ALERT!]
No ei tietenkään. Jos on joku on sinkku niin silloin kyseisessä henkilössä on jotain vikaa. Eli siis logiikalla "jos se ei kelpaa muille, niin miks mä sitten ottaisin semmosen vaivoikseni?"
Varatuthan ne aina on niitä halutuimpia / halutuimmathan ne on aina niitä varattuja -> noidankehä.
J Raninen, 17.7.2008 00:33:
---
terraluna, 17.7.2008 00:24:
Tarkoittaako tää et ei kannata ilmoittaa olevansa sinkku? Hmm..
---
[MUTU ALERT!]
No ei tietenkään. Jos on joku on sinkku niin silloin kyseisessä henkilössä on jotain vikaa. Eli siis logiikalla "jos se ei kelpaa muille, niin miks mä sitten ottaisin semmosen vaivoikseni?"
Varatuthan ne aina on niitä halutuimpia / halutuimmathan ne on aina niitä varattuja -> noidankehä.
Kaikissa on jotain vikaa, jotkut vain tyytyvät vähempään tai arpa osuu kohdalle tai yksinelo maistuu paremmalta. Taas tuntuu olevan ilmassa tätä ajatusta et ihmisen on pakko pariutua tai muuten on huono yksilö :D
Posts: 143
Posts: 8,190
J Raninen, 17.7.2008 00:33:
Varatuthan ne aina on niitä halutuimpia / halutuimmathan ne on aina niitä varattuja -> noidankehä.
Pitää vissiin käydä ostaa sormus itselleni ensi baari kertaa silmällä pitäen :D
Posts: 528
Posts: 2,419
J Raninen, 17.7.2008 00:33:
Jos on joku on sinkku niin silloin kyseisessä henkilössä on jotain vikaa. Eli siis logiikalla "jos se ei kelpaa muille, niin miks mä sitten ottaisin semmosen vaivoikseni?"
Mä en enää osaa, ehkä parantuneen itsetunnon
myötä, nähdä että sinkkuuteni kertoisi jotakin
minusta. Olen kuitenkin ihan pätevä kaveri,
perusasiat kunnossa jne, ja vaikka joskus heitän
epäkorrektia läppää osaan kuitenkin sulkea suuni
kun sen aika on. Voi toki olla etten ole ihan se
helpoin tyyppi ja olen ehkä jopa nirso tyttöjen
suhteen, mut loppupeleissä väitän kuitenkin että
sinkkuuteni kertoo lähinnä.....noh, eipä juuri muuta
kuin että en ole tavannut sitä oikeaa tyyppiä.
Posts: 2,492
Täytyy raportoida teille rakkaille sinkkuluukun kanssaeläjille! Olin tänään ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tapaamisessa, joka täytti riittävässä määrin treffien tunnusmerkkejä, että voisin sanoa olleeni treffeillä. Kerta se on tietysti ensimmäinenkin kohta 28 vuotta kestäneellä elämäntaipaleella :D
Mulla on jalat niin palaneet auringosta, että housujen käyttäminen tuntui varsin tuskalliselta ja päätin sitten valita ihanan söpön kukkahameen. Naama ja käsivarret oli luonnollisesti myös heleän punaisia ja en edes omista mitään sellaisia kenkiä, jotka sopisivat tuon hameen kanssa (tai no tuon hameen kanssa ei oikein mitkään kengät sovi - pitäisi olla paljain jaloin, joka ei keskustassa oikein toimi), joten en ehkä ollut näin elämäni ensimmäisiä treffejäni varten parhaassa vireessä noin ulkoiselta olemukseltani ;)
Tyttö, jonka kanssa olin aikaisemmin baarissa käynyt varsin filosofisia keskusteluja osoittautui kovin nuoreksi, täysin erilaista elämää eläväksi ja lopulta yllättävän tavalliseksi, mutta kuitenkin tietyllä tavalla ainakin jotain nuoruusvuosien naisihanteitani mukailevaksi. Treffit sujuivat päällisin puolin ihan hyvin ja tunsin viihtyväni tämän ihmisen seurassa luontevasti niin kuin ystävienikin kanssa. Tytöllä oli kiireitä ja tiemme erkanivat kolmisen tunnin keskustelujen jälkeen, mutta sovimme ottavamme ensi viikolla piknikin paremmalla ajalla.
Se mikä minua jäi tämän tapaamisen jälkeen mietityttämään oli, että miksi ihmeessä ylipäänsä lähdin treffeille? Looginen perusteeni sille, että en jättänyt alkujaan mielenkiintoiselta vaikuttaneen ihmisen kanssa tapaamista väliin oli, että saattaisin törmäisin johonkin, jota en osaa ennalta aavistaa. Mutta kai minulla kuitenkin jokin syy oli valita juuri (ja vain) tämä tyttö niiden kymmenien joukosta, joihin viime viikolla tutustuin. Oliko kyseessä vain se, että olin tuon tytön tavatessani sopivasti nousuhumalassa ja hän onnistui poistumaan paikalta sopivan aikaisin, että en ehtinyt kokea tuota tunteet lamaannuttavaa "tää on niin nähty"-fiilistä? Vai toiko tuo tyttö tosiaan itsestään tuona iltana ulos jotain sellasta, joka iski sellaisiin paikkoihin minun mielessäni, joita en itsekään osaa paikallistaa?
Alan kuitenkin päivä päivältä tulemaan pessimistisemmäksi sen suhteen, että kukaan nainen (tai mies for that matter) onnistuisi viemään minulta jalkoja alta ja tuomaan sellaisen paria hetkeä pitkäkestoisemman rakastumisen tunteen, jossa kaikki toisessa on vaaleanpunaista. Lopulta tuon tunteen kaipuu varmaan on se suurin tekijä, joka saa jaksamaan pitää mitään mielenkiintoa yllä vastakkaiseen sukupuoleen. Ja jos tämän tunteen saavuttaminen ei ole mahdollista (kaltaiselleni oudolle persoonalle) niin miksi minä enää treffeillä jaksaisin rampata kun elämässäni on jo useampia kokonaisuutena äärimmäisen kauniita ystäviä, jotka täyttävät kaikki inhimilliset tarpeeni läheisyyden kaipuusta ajatusten vaihtoon?
No.. Katsotaan nyt ainakin vielä se ensi viikon piknik jos saisin kerättyä jotain lisädataa oman pääni sisäisistä liikkeistä ennen kuin aletaan keksimään sopivia "Anteeksi, mutta sinussa nyt vain ei ole sitä jotakin" -exit strategioita :D (Vaikka rehellisesti sanottuna tämän tytön tapauksessa epäilen vahvasti, että riittää ihan vain ottaa avoimesti puheeksi näkemykseni polyamorisuudesta ja ystävyyksiini kuuluvasta luontevasta fyysisen läheisyyden tasosta..)
(PS. Jaksaako näitä mun viestejäni oikeasti kukaan lukea? :D)
Mulla on jalat niin palaneet auringosta, että housujen käyttäminen tuntui varsin tuskalliselta ja päätin sitten valita ihanan söpön kukkahameen. Naama ja käsivarret oli luonnollisesti myös heleän punaisia ja en edes omista mitään sellaisia kenkiä, jotka sopisivat tuon hameen kanssa (tai no tuon hameen kanssa ei oikein mitkään kengät sovi - pitäisi olla paljain jaloin, joka ei keskustassa oikein toimi), joten en ehkä ollut näin elämäni ensimmäisiä treffejäni varten parhaassa vireessä noin ulkoiselta olemukseltani ;)
Tyttö, jonka kanssa olin aikaisemmin baarissa käynyt varsin filosofisia keskusteluja osoittautui kovin nuoreksi, täysin erilaista elämää eläväksi ja lopulta yllättävän tavalliseksi, mutta kuitenkin tietyllä tavalla ainakin jotain nuoruusvuosien naisihanteitani mukailevaksi. Treffit sujuivat päällisin puolin ihan hyvin ja tunsin viihtyväni tämän ihmisen seurassa luontevasti niin kuin ystävienikin kanssa. Tytöllä oli kiireitä ja tiemme erkanivat kolmisen tunnin keskustelujen jälkeen, mutta sovimme ottavamme ensi viikolla piknikin paremmalla ajalla.
Se mikä minua jäi tämän tapaamisen jälkeen mietityttämään oli, että miksi ihmeessä ylipäänsä lähdin treffeille? Looginen perusteeni sille, että en jättänyt alkujaan mielenkiintoiselta vaikuttaneen ihmisen kanssa tapaamista väliin oli, että saattaisin törmäisin johonkin, jota en osaa ennalta aavistaa. Mutta kai minulla kuitenkin jokin syy oli valita juuri (ja vain) tämä tyttö niiden kymmenien joukosta, joihin viime viikolla tutustuin. Oliko kyseessä vain se, että olin tuon tytön tavatessani sopivasti nousuhumalassa ja hän onnistui poistumaan paikalta sopivan aikaisin, että en ehtinyt kokea tuota tunteet lamaannuttavaa "tää on niin nähty"-fiilistä? Vai toiko tuo tyttö tosiaan itsestään tuona iltana ulos jotain sellasta, joka iski sellaisiin paikkoihin minun mielessäni, joita en itsekään osaa paikallistaa?
Alan kuitenkin päivä päivältä tulemaan pessimistisemmäksi sen suhteen, että kukaan nainen (tai mies for that matter) onnistuisi viemään minulta jalkoja alta ja tuomaan sellaisen paria hetkeä pitkäkestoisemman rakastumisen tunteen, jossa kaikki toisessa on vaaleanpunaista. Lopulta tuon tunteen kaipuu varmaan on se suurin tekijä, joka saa jaksamaan pitää mitään mielenkiintoa yllä vastakkaiseen sukupuoleen. Ja jos tämän tunteen saavuttaminen ei ole mahdollista (kaltaiselleni oudolle persoonalle) niin miksi minä enää treffeillä jaksaisin rampata kun elämässäni on jo useampia kokonaisuutena äärimmäisen kauniita ystäviä, jotka täyttävät kaikki inhimilliset tarpeeni läheisyyden kaipuusta ajatusten vaihtoon?
No.. Katsotaan nyt ainakin vielä se ensi viikon piknik jos saisin kerättyä jotain lisädataa oman pääni sisäisistä liikkeistä ennen kuin aletaan keksimään sopivia "Anteeksi, mutta sinussa nyt vain ei ole sitä jotakin" -exit strategioita :D (Vaikka rehellisesti sanottuna tämän tytön tapauksessa epäilen vahvasti, että riittää ihan vain ottaa avoimesti puheeksi näkemykseni polyamorisuudesta ja ystävyyksiini kuuluvasta luontevasta fyysisen läheisyyden tasosta..)
(PS. Jaksaako näitä mun viestejäni oikeasti kukaan lukea? :D)
Posts: 2,975
siveys, 17.7.2008 02:38:
Alan kuitenkin päivä päivältä tulemaan pessimistisemmäksi sen suhteen, että kukaan nainen (tai mies for that matter) onnistuisi viemään minulta jalkoja alta ja tuomaan sellaisen paria hetkeä pitkäkestoisemman rakastumisen tunteen, jossa kaikki toisessa on vaaleanpunaista. Lopulta tuon tunteen kaipuu varmaan on se suurin tekijä, joka saa jaksamaan pitää mitään mielenkiintoa yllä vastakkaiseen sukupuoleen. Ja jos tämän tunteen saavuttaminen ei ole mahdollista (kaltaiselleni oudolle persoonalle) niin miksi minä enää treffeillä jaksaisin rampata kun elämässäni on jo useampia kokonaisuutena äärimmäisen kauniita ystäviä, jotka täyttävät kaikki inhimilliset tarpeeni läheisyyden kaipuusta ajatusten vaihtoon?
Onnea treffeistä. Se on ihan hauskaa välillä, eikä sitä tarvitsisi kai ottaa ihan toivottoman vakavasti.
Oletkos pohtinut sitä, että mahdollisesti tavoitteesi on liian korkealla. Ehkäpä haet toisesta ihmisestä jotakin tunnetta, jota ei edes ole olemassa. Rakkaushömppä ja diipa-daapa sekoittaa helposti mielen. Jos jollakulla rakastuminen on ollut sellainen tunne, että varpaankynnet lähtee irti, niin ehkä se sinulle olisi jotain muuta.
Miksi (tulevaan) elämänkumppaniin pitäisi rakastua ja hänet oppia tuntemaan hetkessä? Puhut mahtavista ystävistä, jotka toteuttavat lähes kaikki tarpeesi, niin mitä muuta sitten olet hakemassa? Miksei jostakusta ystävästä voi tulla vielä karvan verran läheisempi? Onko ystäväsi sellaisia, joihin olet salama-ystävystynyt? Pitäisikö muistaa, että samasta kantasanasta lähtevät rakastuminen ja rakastaminen ovat tietyllä tapaa toistensa vastakohtia. Ne edustavat samalla hyvänolontunteen janalla eri päitä.
Vaikka olisi ihanaa olla ihastunut ja rakastunutkin, niin kuitenkin itse kaipaisin enemmän sellaista kumppanuutta, missä toisesta voisi olla varma. Sillä tavalla, että mitään älyttömän suuria epävarmuustekijöitä ei enää liittyisi yhdessäoloon. Esim. lomamatkoja olisi kiva suunnitella jonkun kanssa kaksin, tulisi halvemmaksikin.
--- (ihan muuta asiaa) ---
Tapasin tänään ihanan hinaajan. Se hinasi mun auton Veholle. Tarkistin sormustilanteen. Vasemman käden sormissa kimalteli jotakin, mutta vilkaisin vain pikaisesti, joten ei voi siis tietää, missä sormessa sormus oli. Veikkaan sitä nimetöntä kuitenkin.
Itselläni on vuosia ollut hopeinen sormus vasemmassa keskisormessa. Onko mahdollista, että tämä sormus on kaikki nämä ajat karkoittanut ympäriltäni potentiaaliset, kiltit ja mukavat miehet, koska heille vilkaisu vasempaan käteen on tuottanut tuloksen "kiiltelee sillä suunnalla". Nyt vaihdoin sormuksen oikeaan nimettömään. Onkohan se sen parempi, koska ortodoksithan pitävät sormusta oikeassa. Olisiko turvallisinta luopua koko sormuksesta?
Nyt kun olen ottanut sormuksen pois tutusta sormesta, tuntuu etten osaa kirjoittaa enää mitään. Ajatuksetkin tuntuvat kummallisen irrallisilta. Voiko yksi sormus todella aiheuttaa tällaisen tunteen? Ja kuinka nopeasti olo normalisoituu?
Posts: 5,636
Posts: 28
kilobitti, 17.7.2008 02:36:
---
J Raninen, 17.7.2008 00:33:
Jos on joku on sinkku niin silloin kyseisessä henkilössä on jotain vikaa. Eli siis logiikalla "jos se ei kelpaa muille, niin miks mä sitten ottaisin semmosen vaivoikseni?"
---
Mä en enää osaa, ehkä parantuneen itsetunnon
myötä, nähdä että sinkkuuteni kertoisi jotakin
minusta. Olen kuitenkin ihan pätevä kaveri,
perusasiat kunnossa jne, ja vaikka joskus heitän
epäkorrektia läppää osaan kuitenkin sulkea suuni
kun sen aika on. Voi toki olla etten ole ihan se
helpoin tyyppi ja olen ehkä jopa nirso tyttöjen
suhteen, mut loppupeleissä väitän kuitenkin että
sinkkuuteni kertoo lähinnä.....noh, eipä juuri muuta
kuin että en ole tavannut sitä oikeaa tyyppiä.
Tää on hyvin sanottu! Munkaan mielestä sinkkuus ei kerro minusta juurikaan muuta kun että en just nyt vaan seurustele!
Ja sit mitä tulee tohon rakkauden tai sen "oikean" etsimiseen ja löytämiseen: Mulla käy aina niin et sillon jos etsin, ni ei oo ketää missään, ja sit ku haluun olla villi ja vapaa ja oon tyytyväinen olotilaani, nii tyyppejä tunkee elämään ovista ja ikkunoista..
Posts: 1,359
Teki mieli kysyy josko setä ois lähteny ajelulle 
Posts: 49
Posts: 735
Mä en ainakaan koskaan ole miettinyt, että sinkuissa olisi jotain vikaa kun heitä ei "huoli" kukaan! Ja toivottavasti kukaan yksinäinen ihminen ei noin edes ajattele itsestään!
Se on niin hassua kuinka oma itsetuntokin kasvaa ihanien ihmisten seurasssa, kuin taas väärien ihmisten seurassa se laskee. Esimerkiksi mä en pitänyt itsestäni yhtään eksäni seurassa. Tunsin itseni huumorintajuttomaksi, valittajaksi, jyräksi... Vähän sama juttu entisessä kouluyhteisössä, josta musta taas korostu toiset paskat piirteet. Tuli kelailtua että mikä tässä on mennyt pieleen, miksi musta on tullut tämmönen.
Sitten pitkän tauon jälkeen tapasin mun yhtä lapsuuden kaveria, ja oikeesti tajusin, että oon sittenkin ihan hyvä tyyppi! Naurettiin silmät vesissä toistemme jutuille (olin siis oikeasti hauska! kerrankin en nauranut yksin omille jutuilleni wo-hoo!), sain vastakaikua pohdinnoilleni, jotka eivät yleensä kiinnosta 90 % väestöstä.. Huomattiin, että meillä on ihan samat sosiaaliset ongelmat ja ollaan mietiskelty samoja juttuja. Tajusin, ettei mun nyt tarvikaan yrittää muuttua vaan vedän tätä samaa linjaa, kerron edelleen samat jutut ja jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, too bad
Kyllä joskus vielä löytyy seukkauskumppanikin, joka musta tämmösenä reikäpäänä tykkää. JA TOISINPÄIN. Haluan vaan sen käsittämättömän vahvan yhteyden, sielunsukulaisuuden. Tähän mennessä en ole tavannut montaa sieluntoveria. Toi ystävä josta kerroin on yksi, toinen asuu valitettavasti yhdysvalloissa ja ikävä on kova! Yhden tapasin matkoilla, se oli saksalainen tyttö. Tiesin vaan, että tää tyttö on jotenkin tuttu, vanha ystävä. Ja mä tosissani uskon, että eläimissä on samankaltainen sielu kuin ihmisissä. Mulla ja mun edesmenneellä koiralla oli jotenkin uskomaton side. Onneksi mä näen siitä tosi usein unta.
Nyt tässä on ollutkin sitten pohdittavana kysymys, jos haluan nimenomaan sen sielunsukulaisuuden, voisinko seurustella naisen kanssa. Kuitenkin ehkä se miehisyyden luoma turva ja ehkä myös muut, ööö, ominaisuudet (
) viehättävät... Mut turha kai näitä miettimään, tapahtui mitä tapahtui, mä voin ilmotella tänne sitten joskus vaihdevuosissani kun olen ehkä löytänyt omani.
Edit. Niin ja voi ehkä olla jotenkin naiivi kuva rakkaudesta.. Mutta en pysty kertakaikkiaan olemaan ihmisen kanssa, josta en tykkää tosissani, niin, että mahanpohjassa tuntuu. Sitä on yritetty, on mulla irtosuhteitakin ollut, mutta enää vaan ei vois niinkun vähempää kiinnostaa.
Se on niin hassua kuinka oma itsetuntokin kasvaa ihanien ihmisten seurasssa, kuin taas väärien ihmisten seurassa se laskee. Esimerkiksi mä en pitänyt itsestäni yhtään eksäni seurassa. Tunsin itseni huumorintajuttomaksi, valittajaksi, jyräksi... Vähän sama juttu entisessä kouluyhteisössä, josta musta taas korostu toiset paskat piirteet. Tuli kelailtua että mikä tässä on mennyt pieleen, miksi musta on tullut tämmönen.
Sitten pitkän tauon jälkeen tapasin mun yhtä lapsuuden kaveria, ja oikeesti tajusin, että oon sittenkin ihan hyvä tyyppi! Naurettiin silmät vesissä toistemme jutuille (olin siis oikeasti hauska! kerrankin en nauranut yksin omille jutuilleni wo-hoo!), sain vastakaikua pohdinnoilleni, jotka eivät yleensä kiinnosta 90 % väestöstä.. Huomattiin, että meillä on ihan samat sosiaaliset ongelmat ja ollaan mietiskelty samoja juttuja. Tajusin, ettei mun nyt tarvikaan yrittää muuttua vaan vedän tätä samaa linjaa, kerron edelleen samat jutut ja jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, too bad
Kyllä joskus vielä löytyy seukkauskumppanikin, joka musta tämmösenä reikäpäänä tykkää. JA TOISINPÄIN. Haluan vaan sen käsittämättömän vahvan yhteyden, sielunsukulaisuuden. Tähän mennessä en ole tavannut montaa sieluntoveria. Toi ystävä josta kerroin on yksi, toinen asuu valitettavasti yhdysvalloissa ja ikävä on kova! Yhden tapasin matkoilla, se oli saksalainen tyttö. Tiesin vaan, että tää tyttö on jotenkin tuttu, vanha ystävä. Ja mä tosissani uskon, että eläimissä on samankaltainen sielu kuin ihmisissä. Mulla ja mun edesmenneellä koiralla oli jotenkin uskomaton side. Onneksi mä näen siitä tosi usein unta.
Nyt tässä on ollutkin sitten pohdittavana kysymys, jos haluan nimenomaan sen sielunsukulaisuuden, voisinko seurustella naisen kanssa. Kuitenkin ehkä se miehisyyden luoma turva ja ehkä myös muut, ööö, ominaisuudet (
) viehättävät... Mut turha kai näitä miettimään, tapahtui mitä tapahtui, mä voin ilmotella tänne sitten joskus vaihdevuosissani kun olen ehkä löytänyt omani.Edit. Niin ja voi ehkä olla jotenkin naiivi kuva rakkaudesta.. Mutta en pysty kertakaikkiaan olemaan ihmisen kanssa, josta en tykkää tosissani, niin, että mahanpohjassa tuntuu. Sitä on yritetty, on mulla irtosuhteitakin ollut, mutta enää vaan ei vois niinkun vähempää kiinnostaa.
Posts: 2,419
Lyylikki, 17.7.2008 09:38:
Oletkos pohtinut sitä, että mahdollisesti tavoitteesi on liian korkealla.
Olen törmännyt tähän kysymykseen kerran jos toisenkin. On totta että ihastumiset eivät enää ole niin tuhannenpalavia kuin silloin joskus, mutta toisaalta aina silloin tällöin kohdalle osuu joku joka saa sukat pyörimään jaloissa, ja viimeistään silloin olen taas päätynyt samaan johtopäätökseen; en halua lähteä rakentamaan elämääni ihmisen kanssa jota ehkä rakastan.
Sen sijaan olen pyrkinyt jättämään pois kaiken turhan säädön; yleensä sitä kuitenkin tietää aika nopeasti voiko suhteesta tulla jotain, ja jos homma ei kolahda oikeasti, miksi hukata siihen aikaa ja energiaa? Lisäksi hyvät jutut lähtevät usein toimimaan ilman sen kummempia säätöjä, uhrilahjoja ja rituaalitansseja - kun molempia kiinnostaa, asiat tapahtuvat kuin itsestään. Faijani kiteytti asian aika hyvin; " eipä naisten vuoksi voi kovin paljon tehdä, joko sitä ajautuu yhteen tai sitten ei".
Kaikki edellinen vähentää tähän hetkeen kohdistuvia paineita, jolloin on helpompi nauttia elämästä, relata ja tavata hyviä tyyppejä siinä sivussa. Eiköhän se oikeakin joskus tule kohdalle, ja jos ei, ainakin näin on hauskempaa
Posts: 470
kilobitti, 17.7.2008 13:33:
---
Lyylikki, 17.7.2008 09:38:
---
Lisäksi hyvät jutut lähtevät usein toimimaan ilman sen kummempia säätöjä, uhrilahjoja ja rituaalitansseja - kun molempia kiinnostaa, asiat tapahtuvat kuin itsestään.
110% samaa mieltä! Silloin ku kumpikin on samalla aaltopituudella ja molemmilla kiinnostus pilvissä, ei tosiaan tarvi miettiä mitään turhia. Kaikki turha venkoilu ja ns"pelailu" on syvältä *nuksesta!
Posts: 8,060
AnderS, 17.7.2008 13:49:
---
kilobitti, 17.7.2008 13:33:
---
Lyylikki, 17.7.2008 09:38:
---
Lisäksi hyvät jutut lähtevät usein toimimaan ilman sen kummempia säätöjä, uhrilahjoja ja rituaalitansseja - kun molempia kiinnostaa, asiat tapahtuvat kuin itsestään.
---
110% samaa mieltä! Silloin ku kumpikin on samalla aaltopituudella ja molemmilla kiinnostus pilvissä, ei tosiaan tarvi miettiä mitään turhia. Kaikki turha venkoilu ja ns"pelailu" on syvältä *nuksesta!
Totta kyllä, itsellä käynyt tuuri kun missannut kaikki nämä pelleilijät joiden kanssa seurustellessa saa hyppiä renkaiden läpi, leikkiä, astella lasinsirpaleilla ja elää muutenkin veitsenterällä, kun ei ikinä tiedä mitä toinen ajattelee tai haluaa. Eikä toista kiinnosta yhtään kertoa tai ajatella muuta kuin itseään.
Posts: 895
sativa, 17.7.2008 12:48:
Edit. Niin ja voi ehkä olla jotenkin naiivi kuva rakkaudesta.. Mutta en pysty kertakaikkiaan olemaan ihmisen kanssa, josta en tykkää tosissani, niin, että mahanpohjassa tuntuu. Sitä on yritetty, on mulla irtosuhteitakin ollut, mutta enää vaan ei vois niinkun vähempää kiinnostaa.
Tapailin tässä äskettäin yhtä mahdottoman mukavaa poikaa, jossa ei päällisin puolin ollut yhtään mitään vikaa. Mutta jos ei kolahda, niin sitten ei. Tulipahan taas mutkan kautta todettua, että se ihan kiva ei vaan riitä. Itsekin tarvin tuon vahvan "tykkäämis"-tunteen ennen mihinkään suurempaan ryhtymistä. Mielummin sitten vaikka elelen ihan vaan yksinäni kuin seurustelen jonkun kanssa vääristä syistä.
Ei se onneksi kaikilla mene näin. Yksi hyvä ystäväni totesi silloisesta seurustelukumppanistaan "Kuhan nyt on ees joku" Ja nykyään ovat naimisissa lasten kera ja hirveän onnellisia. :)