Posts: 5,301
diorite, 24.5.2006 11:09:
tuli vaan tosta listasta mieleen että kuinka paljon sitten loppujen lopuksi merkitsee olla hyvä kuvaaja vai onko tärkeämpää olla hyvä editoimaan kuvia
Kuvaajan taso merkitsee erittäin paljon. Tässä on omat näkökohdat koko prosessista:
Jos olet huono kuvaamaan, et saa raavittua minkään asteista materiaalia muille näytettäväksi. Hyvä kuvaaja sen sijaan saa paljon hyviä kuvia. Mutta koska kyseessä ei ole studiokuvaus, jossa valot, varjot, ja kohde on täysin kuvaajan hallinnassa tulee paljon mutkia matkaan.
Monessa tilanteessa jossa yritetään vangita bileissä ollut tunnelma, saadaan se vangittua vasta monen ruudun jälkeen ja silloinkin parhaimmassa tapauksessa yhteen ruutuun kahdestakymmenenstä. Pahimmassa tapauksessa tunnelma ja haluttu kuva löytyy useamman ruudun yhdistelmästä.
Syitä siihen, että kuvia joutuu yhdistelemään, on monia. Itselle melko usein käynyt tilanne on se, että kohteena on useita henkilöitä ja valotusaika on niin pitkä, että aina joku henkilö on juuri kääntänyt päätä, heilauttanut kättä, tai tehnyt jotain muuta joka aiheuttaa pelkkää sotkua kuvaan. Silloin otetaan sirkkeli kauniiseen käteen ja yhdistellään jo otetuista valokuvista ne samaiset kohteet yhdeksi kuvaksi - sellaiseksi kuvaksi, jollainen tilanne on oikeasti ollut.
Kyse ei ainakaan omalla (enkä usko, että kenenkään muunkaan kuvaajan) kohdalla ole siitä, että luodaan valheellinen dokumentointi / taidekuva bileistä. Kyse on siitä, että välitetään bileiden tunnelma ja kyseessä ollut tilanne mahdollisimman todenmukaisesti katsojalle.
Tässä tietenkin herää kysymys, että eikö todenmukaisin kuva olisi se, minkä kamera tallentaa. Teoriassa kyllä - käytännössä ei. ihmissilmä on teknisesti niin paljon edellä kameraa, että katsoja kyllä näkee realitilanteessa juuri tasan mitä tapahtuu - eikä ihmiset näy tanssilattialla sumeina ja epätarkkoina kohteina, toisin kuin epäonnistuneissa bilekuvissa.
tulee vaan mieleen voiko tuota enää kutsua valokuvaksi kun sitä on noinkin rankasti muokattu.
Eikös kuvan kohteet kuitenkin olleet kuvattuja, ei piirrettyjä. Ylänurkan sininen valo on hyvinkin voinut tapahtumassa olla - kuvaaja on huomannut sen näyttäneen hyvältä - mutta juuri sillä hetkellä kun henkilöt ovat oikeassa asennossa, valoa ei enää ole.
Tietysti tuo näyttää hienolta mutta antaa tavallaan väärän kuvan valokuvauksesta sellaisille henkilöille ketkä ei ole yhtä ammattitaitoisia käsittelemään kuvia
ikävä tosiasia on, että valokuvauksessa kamera on pelkästään yksi osa koko suurta prosessia.
Kameralla otetaan kyllä se kuva, eli se on iso osa kuvausta, mutta otettu kuva harvoin on sellaisenaan "julkaisukelpoinen". Sen lisäksi muita prosesseja kuvauksessa on 1) Kuvien rankkaaminen, 2) jäljelle jääneiden kuvien editointi 3) editoitujen kuvien joukosta parhaimpien valitseminen ja esille laitto.
Bilekuvaus on yksi vaativimmista kuvauksen lajeista johtuen pelkästään ympäristöstä, joten on kohtuutonta odottaa, että kuvaaja ulostaa kortin sisällön sellaisenaan jakoon.
ja sitten kun he itse bileissä koittaa saada hyviä kuvia vaikka samasta tilanteesta ja näkee mitä joku muu on 'valokuvannut' niin he ihmettelevät kuinka joku on onnistunut saamaan noin hemmetin hienon kuvan kun omissa kuvissa on 'virheitä' vaikka kuinka.
Bilekuvaajia on oikeastaan kolmen tyyppisiä.
1: Asiaa vakavasti harrastavat
On niitä jotka kuvaavat tosissaan, kuvaavat paljon (puhutaan useista sadoista, ellei tuhansista ruuduista per ilta) ja he kuvaavat myös hyvin. Heillä on bilekuvaukseen sopiva laitteisto, joka edesauttaa hyvien kuvien saamisessa.
2: Valokuvausta opiskelevat:
On niitä kuvaajia, jotka haluavat olla hyviä siinä mitä tekevät, he opiskelevat, kokeilevat, oppivat, ja erehtyvät. He keksivät itse erilaisia tapoja saada kuvat onnistumaan - ja ehkä muutaman vuoden kulutua jotakin jo osaavatkin ja saavat kuvat näyttämään hyvältä.
3: Muistoja kuvien kautta hakevat:
Sitten on niitä kuvaajia, joita ei valokuvaus kiinnosta sanan varsinaisessa merkityksessä. Heidän mielestä on mukava ottaa kuvia muistoksi. He virkistävät muistia ja muistoja bileistä palauttamalla fiilikset mieleiin katsomalla ottamiaan kuvia. Näitä kuvia on esm klubituksessa suurin osa. Kun taas yksityisissä kuvagallerioissa on enimmäkseen kahta ensimmäistä.
Käsittääkseni tämä oli kuitenkin ihan yksittäistapaus, hyvä niin.
Kyllä kuvien editointia tapahtuu tuossa mittakaavassa yllättävän paljon - mutta ei kuitenkaan valtaosaa. Muistan pacifique-gallerian suhteen editoineeni noin 10% kuvista jollakin tapaa "kuvaa muuttaen".
Valtaosin editointi kuitenkin on värisäätöjä, rajausta, kontrasrin korjaamista, värien piristämistä, terävöittämistä ja kohinan poistoa.
HUOM! Nämä lätinät vaikuttaa monen mielestä aivan turhanpäiväiseltä jorinalta joka on hifistelyä vailla tulosta. Mutta täytyy huomauttaa, että kun jotain asiaa harrastetaan vakavammin, tulee väkisin eteen oman kriittisyyden kasvu lopputuloksiin. Tämä johtaa väistämättä siihen, että asiaa harrastava henkilö kehittyy ja myöskin ottaa pikkuasiat vakavammin (hyvä esimerkki on bileissä otettujen kuvien määrä. "räpsijä" ottaa 50 kuvaa, vakava harrastaja 500).
Asiaa voisi verrata myös dj-soittamiseen. Henkilö joka haluaa kuulla vain kappaleet, viis veisaa siitä miten ne on miksattu yhteen. Asiaan vihkiytynyt klubbaaja osaa antaa arvoa sille, että biisit yhdistyy tyylikkäästi. Tavan tallaajan mielestä kappaleiden täydellinen yhteen miksaaminen on vain turhaa brassailua ja hifistelyä..
