Tietullit Helsingin niemelle

97 posts, 5 pages, 14,387 views

vaavu

Posts: 1,324

#1 • • vaavu vara-vana
Aina välillä on väläytelty ajatusta, että Helsingin niemelle rakennettaisiin autoille tietullit. Miten on, miten te näette asian?

Tukholmassa aloitettiin tammikuussa tietullikokeilu: henkilöautolla ajo keskustan alueelle maksaa muistaakseni 20 kruunua ruuhka-aikaan. Ennen kokeilun alkua vastustus oli hurjaa, mutta nyt, kokeilun jatkuttua jo jonkun aikaa, vastustus on laantunut sitä mukaa kun myönteisiä tuloksia on saatu selville. Tietullien vaikutus on ollut selvä: keskustan automäärät ovat vähentyneet 440.000 autosta noin 340.000 autoon per päivä. Julkisen liikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet. Parkkisakkoja on annettu noin viidennes vähemmän. Ja ihmiset kokevat, että keskustassa on helpompi hengittää.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Helsingin tulisi seurata Tukholman esimerkkiä mitä pikimmin. Kaikenlaista pikkunäpertelyä on yritetty, mutta autoilun osuus kasvaa sitä mukaa kun joukkoliikenne kurjistuu. Seurauksena on ruuhkia, ilmansaasteita ja melua.
Juhgu

Posts: 7,921

#3 • • Juhgu Virnistelijä
Voisi olla ihan toimiva idea, kannattaisin.

Pohjoisemmassa autoilua varmaan vähentäisi jos saataisiin joukkoliikenteen hinnat sellaiselle tasolle ettei bussilla/junalla matkustaminen olisi hintansa puolesta täysin järjetöntä.

--
Mitään juuri kirjoittamaani ei ole sellaiseksi tarkoitettu.

Byproduct (live)

pupuankka

Posts: 869

#4 • • pupuankka poly-wtf?!
Kannatan *joo*

Ongelma vaan on ettei tää sovi suomalaiseen autoilukulttuuriin. Suomalainen mentaliteetti on, että autolla on saatava ajaa ja mitä enemmän, sen parempi *eikä*

Keski-Euroopassa esimerkiksi moottoritietullit toimivat hyvin ja tuottavat rahaa mm. teiden ylläpitoon. Se on mun mielestäni oikeudenmukainen tapa maksaa auton käytöstä - teiden kunnostuksesta maksavat ne jotka niitä käyttävät, eikä koko kansa verorahojen kautta.

Helsinki ja koko muu Suomi kulkee ihan toiseen suuntaan, nyt suunnitellaan keskustatunnelia ja kaikkia muita yksityisautoilua helpottavia/lisääviä hankkeita, jotka vievät rahat pois julkisen liikenteen tukemiselta. Ei näin *toktok*
peepe

Posts: 904

#5 • • peepe
Kannatan. Ydinkeskusta voisi aivan hyvin olla autoton, ja ennen kaikkea puhtaamman ilmanlaadun vuoksi. Minulle astmaatikkona katupöly on kaikista pahinta.
Sepistö

Posts: 621

#6 • • Sepistö eläin saalistaja

Juhgu, 18.4.2006 11:30:
Pohjoisemmassa autoilua varmaan vähentäisi jos saataisiin joukkoliikenteen hinnat sellaiselle tasolle ettei bussilla/junalla matkustaminen olisi hintansa puolesta täysin järjetöntä.



Ei Helsingissäkään bussilla matkustaminen enää ihan halpaa ole. Äskettäin kun en sattuneesta syystä saanut opiskelija-alennusta, jouduin maksamaan ekstraa 3,60 euroa jokaisesta seutumatkasta, vaikka Helsingin sisäinen kausilippu minulla on. Eli 7,20 euroa matkoihin joka päivä kun kävi koululla. Uuuuuh! Pisti miettimään että kuinka monta kertaa on ihan pakko käydä koululla.
Jone

Posts: 8,258

#7 • • Edited Jone Archibald Haddock

pupuankka, 18.4.2006 11:31:
Keski-Euroopassa esimerkiksi moottoritietullit toimivat hyvin ja tuottavat rahaa mm. teiden ylläpitoon. Se on mun mielestäni oikeudenmukainen tapa maksaa auton käytöstä - teiden kunnostuksesta maksavat ne jotka niitä käyttävät, eikä koko kansa verorahojen kautta.



Sä olet siis sitä mieltä, että et käytä maamme tieverkostoa jos et sitä pitkin ihan konkreettisesti itse ajele ja täten olet vähemmän velvoitettu maksamaan sen kunnossapidosta kuin esim. minä, joka autoilen parina päivänä viikosta?

...ja auton käyttö on mielestäsi muuten niin halpaa, että kyllä siitä pitäisi nyt edes jotain maksaa tietulleina? *nauru*


Eipä sillä, kannata kyllä tota tietullisysteemiä. Pari euroa sinne tänne tosin on yksi perseen maku kun autoilulle tulee jo nyt hintaa suht helposti 0,35-0,50e / kilometri.
Miksan

Posts: 1,464

#8 • • Miksan

pupuankka, 18.4.2006 11:31:
Keski-Euroopassa esimerkiksi moottoritietullit toimivat hyvin ja tuottavat rahaa mm. teiden ylläpitoon. Se on mun mielestäni oikeudenmukainen tapa maksaa auton käytöstä - teiden kunnostuksesta maksavat ne jotka niitä käyttävät, eikä koko kansa verorahojen kautta.

Helsinki ja koko muu Suomi kulkee ihan toiseen suuntaan, nyt suunnitellaan keskustatunnelia ja kaikkia muita yksityisautoilua helpottavia/lisääviä hankkeita, jotka vievät rahat pois julkisen liikenteen tukemiselta. Ei näin *toktok*


Keski-Euroopassa on moottoritietullit sen takia ku siellä on auto- ja bensavero paljon pienempiä ku täällä pohjoisessa.

Hyväksyisin kyllä tietullit jos vastaavasti auto- ja bensaveroja tiputettaisiin mutta tän hetkisillä luvuilla ei kyllä mitenkään voi tukea ajatusta.
zaler

Posts: 1,545

#9 • • zaler e h k i s
hmm no joo... ei täällä kyllä mun mielestä ole mitenkään vaikeeta hengittää sen takia että olis saasteinen ilma *ding* ja mitäs sitten jos esim asut keskustan alueella? joka kerta kun tuut himaan autolla niin maksat jonkun fucking tullimaksun?
ja kyllä se vaan on niin paljon mukavampi istua autossa kun jossain ruuhkabussissa..

--
let´s eat to the beat!

hrdkvr

Posts: 3,929

#10 • • hrdkvr KURGO
kyllä

helsingissä on kaistat sen verran kapoiset, että jos tässä nyt vielä autot lisääntyis niin *eiei*
joukkoliikenne kun saatais kunnolla futaamaan niin lippujen hinnatkin voisolla kohtuulliset

niin ja joku luontokin säästyis

--
-keep it hard-

djputte

Posts: 578

#11 • • djputte Techmu
Tukholmassa homma on ilmeisesti lähtenyt toimimaan ihan mallikkaasti, joten miksei Helsingissäkin. Mutta homma pitää tehdä sitten kunnolla, eli joukkoliikennettä kehitettävä vastaavasti.

Ja tosiaan, autoilu on Suomessa niin raskaasti verotettua touhua, että luulisi että niillä rahoilla saisi rajoitettua tiestön rappeutumista, mutta ilmeisesti näin ei sitten ole.
vaavu

Posts: 1,324

#12 • • vaavu vara-vana

Sepistö, 18.4.2006 11:47:
Ei Helsingissäkään bussilla matkustaminen enää ihan halpaa ole. Äskettäin kun en sattuneesta syystä saanut opiskelija-alennusta, jouduin maksamaan ekstraa 3,60 euroa jokaisesta seutumatkasta, vaikka Helsingin sisäinen kausilippu minulla on. Eli 7,20 euroa matkoihin joka päivä kun kävi koululla. Uuuuuh! Pisti miettimään että kuinka monta kertaa on ihan pakko käydä koululla.



Ei se ole kuin 3.1 euroa per suuntaa, jos lataa kortille arvoa. Ei kannata maksaa kertalipuilla, kun muitakin vaihtoehtoja on.

Mutta myönnettävä on, että seutuliput ovat aika kalliita. Mäkin itse käyn nykyään suhteellisen harvoin Helsingin puolella, kun Espoon puolella matka on puolet halvempi. Kaupoissakin käyn mieluummin Espoossa.
Jaques

Posts: 1,390

#13 • • Edited Jaques HUGC / So Nice!
En ole ihan täysin tullien kannalla. Itse matkustan joka arkipäivä 40 km edestakasin Espooseen töihin ja ajatus että minun olisi pakko maksaa lisää siitä ei houkuta hirveesti. Alussa käytin kyllä junaa, ja hyvinhän se meni, mutta tulin siihen lopputulokseen että autolla liikkuminen oli minun tilanteessa paras ratkaisu. Yleisillä matkoihin meni joka päivä yli 2 tuntia kun autolla matkat taittuu alle tunnissa. Autolla pystyn myös hoitamaan muut ostokset ja asioimiset samalla eikä tarvi lähtee vaihtamaan bussia/junaa jne jne sekä kantaa tolkuttomia määriä ostoksia julkisissa. Tietysti rahaa menee enemmän. Noin 80 maksaa kuukauden seutulippu kun taas bensaan menee noin tuplat.

Mielestäni tullien sijaan voisi keskittyä julkisten kehittämiseen ja autoliikenteen ohjaamiseen ydinkeskustasta pois esim. paremmin rakennetuille kiertoteille ja maan alle. Länsimetrokin olisi hyvä idea. Osa autoilijoista vahtaisivat varmasti julkisiin jos tarjolla olisi toimivat vaihtoehdot jotka olisivat edullisemmat eikä kuluttaisi enemmän aikaa.

Tiss is mai humple oppinion!! Peace!!

PS. Jotta tietäis mihin keskittya ja pistää rahat pitäisi saada poikkileikkaus liikenteen laadusta keskustaan ja ulos. Kuka, miten paljon ja millä asialla.

--
Not everybody understands house music. It's a spiritual thing , a body thing!

vaavu

Posts: 1,324

#14 • • vaavu vara-vana

zaler, 18.4.2006 11:54:
hmm no joo... ei täällä kyllä mun mielestä ole mitenkään vaikeeta hengittää sen takia että olis saasteinen ilma *ding*



Helsingin niemellä on ilman saastepitoisuus ylittänyt jonkun EU:n määräämän raja-arvon monta kertaa lyhyen ajan sisällä. Tänä talvena on ollut jopa päiviä, jolloin viranomaiset ovat harkinneet välittömiä toimia huonon ilmanlaadun vuoksi. Ensimmäisenä annetaan suosituksia autoilun välttämiseksi ja sisällä pysyttelemiseksi, mutta jos tilanne menee oikein pahaksi, voidaan jopa pakkotoimin rajoittaa autoilua.

Joka tapauksessa Helsingin on nyt ryhdyttävä toimenpiteisiin parantaakseen ilmanlaatua, sillä ylityksiä on tullut niin paljon.
Samu81

Posts: 1,224

#15 • • Edited Samu81 kokolihaa

pupuankka, 18.4.2006 11:31:
Kannatan *joo*

Ongelma vaan on ettei tää sovi suomalaiseen autoilukulttuuriin. Suomalainen mentaliteetti on, että autolla on saatava ajaa ja mitä enemmän, sen parempi *eikä*

Keski-Euroopassa esimerkiksi moottoritietullit toimivat hyvin ja tuottavat rahaa mm. teiden ylläpitoon. Se on mun mielestäni oikeudenmukainen tapa maksaa auton käytöstä - teiden kunnostuksesta maksavat ne jotka niitä käyttävät, eikä koko kansa verorahojen kautta.

Helsinki ja koko muu Suomi kulkee ihan toiseen suuntaan, nyt suunnitellaan keskustatunnelia ja kaikkia muita yksityisautoilua helpottavia/lisääviä hankkeita, jotka vievät rahat pois julkisen liikenteen tukemiselta. Ei näin *toktok*




*toktok*

Täällä autoilijoilta lypsettävillä verorahoilla elätetään periaatteessa koko sosiaalihyysy-yhteiskuntaamme. Lisää maksuja joilla voisi ylläpitää teiden kunnostusta ym? *nauru*

Voit aikasi kuluksi tutkia vaikkapa näitä linkkejä:


Valtion tulot: http://lyhytlinkki.net/?qpx59z5k

Valtion menot: http://lyhytlinkki.net/?8cr4wibc


Eikä valtio tue millääntavoin puhtaampien energiamuotojen käyttöä autoilussa, veroa veron päälle niin että ympäristöystävällisen tekniikan hinta nousee pilviin. Esim BiFuel -autot tai etanolipolttoaine. Puhumattakaan maakaasuvempaimista tai ylipäätään mistään mikä ei toisi valtiolle veroja.

En kannata vaikka liikun julkisilla liki 24/7.
Joukkoliikenne ajaa itse itseään alas, yhä harvempia kiinnostaa seistä huvin vuoksi bussipysäkillä sateessa tai pakkasessa odottamassa sitä jälleen kerran myöhässä tulevaa bussia.. Sitten bussissa kuunnella angstiteinien vittuvittuvittu -valitusta tai haistella viereen könyävää alkoholistia, puhumattakaan kaikesta muusta mukavasta.
Vuodesta -94 aktiivisesti päivittäin pk-seudulla junilla ja busseilla (Espoo-Hki) liikkuneena olen aitiopaikalta seurannut miten monta bussilinjaa on lopetettu, linjavuoroja harvennettu, kehitelty typeriä liityntälinjoja jotka eivät ikinä tule ajallaan ja myöhästyy junasta johon piti liittyä, jne jne. Ennen täältäkin meni 4 suoraa bussia Helsinkiin ja vielä kohtuullisen ripeään tahtiin, eikä kaikenmaailman pihateitä kierrellen. Enään menee yksi ainoa.
Tämä on johtanut siihen tilanteeseen (ainakin omalla kohdalla), että ainoa nopea ja kätevä tapa liikkua vaikkapa Espoosta Helsinkiin muulloin kuin ruuhkahuippuina, on (olisi) oma auto. Ihan esimerkin vuoksi kotiparkkipaikalta täältä keskisestä Espoosta (Kehä III:n sisäpuolelta ;) ) on matkaa VR:n makasiineille tasan 20km. Tuo väli ottaa arkisin h-autolla 15km/h päälle rajotus -nopeudella reittiä Kehä III -> 1 -tie -> Mechelininkatu -> E-rautatiekatu vajaat 25min, iltaisin ronskimmalla kaasujalalla jopa alle 20min. Iloisesti bussilla ko. matka kestää liki tuplaten tuo (+kävelymatkaan ja bussin odotteluun dösärillä kuluva aika) ja jollain junabussi -liityntälinjalla vieläkin enemmän.
Hyvähän täällä niiden on puhua, joille joukkoliikenteen käyttö on yhtä kuin se naapurista menevä juna Helsinkiin tai 3min välein menevä metro johkeen Vuokkiin.

Mitään plussiahan tuossa keskustan yksityisautoilussa ei sinällään ole, se on vain kätevin ja vaivattomin vaihtoehto lähteä porukalla Helsinkiin oikeastaan mihin kellonaikaan vain harrastamaan mitä vain. Mutta että vielä yksi maksu.. *grr*


Niin ja, saa olla aika sinisilmäinen jos elää siinä uskossa, että esim. joukkoliikennelippujen hinnat ikinä laskisivat *nauru*

--
Unelma ja toimistohommia *ding*

vaavu

Posts: 1,324

#16 • • vaavu vara-vana

Jaques, 18.4.2006 12:24:
Mielestäni tullien sijaan voisi keskittyä julkisten kehittämiseen ja autoliikenteen ohjaamiseen ydinkeskustasta pois esim. paremmin rakennetuille kiertoteille ja maan alle.



Eikös tuo ole juuri tietullien idea? Tietulleilla pyritään säätelemään ajoa nimenomaan ydinkeskustaan, eli sinne missä kaikkein pahimmat ruuhkat ovat. Jos on maksukykyä ja -halua, voi ajaa suoraan keskustaan. Jos ei ole, voi kiertää kauempaa tai jättää auto parkkiin ja tulla loppumatka julkisilla.
vaavu

Posts: 1,324

#17 • • vaavu vara-vana

putteh, 18.4.2006 12:20:
Tukholmassa homma on ilmeisesti lähtenyt toimimaan ihan mallikkaasti, joten miksei Helsingissäkin. Mutta homma pitää tehdä sitten kunnolla, eli joukkoliikennettä kehitettävä vastaavasti.



Jep, Tukholmassa oli varattu erikseen rahaa joukkoliikenteen kehittämiseen osana tuota tullikokeilua. Ja kyllähän se näkyy automaattisesti myös HKL:n ja YTV:n kassassa, kun matkustajamäärät lisääntyvät (tai ainakin ovat lisääntyneet Tukholmassa).
Jocular

Posts: 1,359

#18 • • Jocular Janni
Idea jollain asteella hyvä, mutta millään lailla en sen kannalla ole. Riittää, että keskustasta on tarpeeks vaikee löytää parkkipaikkaa ja sitten näistä huonoista paikoitusmahdollisuuksista joutuis vielä maksamaan?
Ja se, että itellä taittuu duunimatka autolla 10 minuutissa +10minuutin aamureippailu rannasta keskustaan sen 40-60minuutin sijaan, joka menee julksilla. Jep Mulle aamuaika on arvokasta ja julkisilla matkustaminen toisinaan jopa vastenmielistä. Siitä huolimatta niitä käytän koska ei ole autoa, vielä.
Katotaan näitä maksuja sitten lisää ku julkisten hinnat/tarjonta/laatu on kohdallaan.

--
Sinun täytyy olla ensimmäinen, paras tai erilainen.

remotion

Posts: 5,283

#20 • • remotion nostatus guru

peepe, 18.4.2006 11:34:
Kannatan. Ydinkeskusta voisi aivan hyvin olla autoton, ja ennen kaikkea puhtaamman ilmanlaadun vuoksi. Minulle astmaatikkona katupöly on kaikista pahinta.



ootko ikinä ajatellut että toisinaan sinne keskustaankin pitää tuoda jotain tavaraa, ja viedä, esim mä käyn lähes päivittäin keskustassa ja yleensä on ihan pätevä syy mennä autolla. lisäksi autolla sinne pääsee noin sata kertaa nopeammin ku julkisilla, ja lisäksi sieltä voi sitten esim jatkaa jonnekkin muuallekin suoraan autolla, vaikka ypäjälle, ettei tarvii mennä niin paljon siksakkia.
Ei, etpä ole miettinyt. mites esimerkiksi jätehuolto jos roska-autot eivät pääsisi kulkemaan siellä, tai mistä sä ostat ne hamppushamppoos jos niitä ei diilerit kuskaa rekka.autolasteittain sinne ug-kauppaan.....