dB

Digital "dB" Beat

Digital Beat Music

June 2008

DJ:n palvonta on perseestä!

By dB, Thursday 12.6.2008

Itse olin nuori siihen aikaan kun Raveihin (lausu Reiveihin) mentiin (tai järjestettiin itse) musiikin takia ja sen takia että sai pukeutua hassusti ilman että kukaan tuijotti. Ei minkään DJ:n takia vaan sen takia että DJ oli olemassa yhtä virkaa varten: soittamassa hyvää musiikkia jota ei kuultu muualla ns. valtavirtapaikassa. Esim. Oulussa Time Tunnel oli yksi lempparipartyista joissa parhaimmillaan tanssittiin aamuviiteen pelkän pulloveden ja tupakan voimalla.

http://www.kaltio.fi/index.php?77

tiesto.jpg

Nykyään koko Rave/teknoskene on kääntynyt/kasvanut kieroon henkilökultin suuntaan. Mega DJ:t myyvät enemmän "konsertteja" kuin koskaan koska DJMAg yms. ulkomaiset DJ lehdet tekevät ns. DJ chartseja jotka perustuvat pelkästään typerään fanittamiseen eikä siihen miten hyvää musiikkia DJ soittaa. DJ on levyjen pyörittäjä ei mikään Jumala. En usko muutenkaan Jumalaan koska olen ateisti. En yleensä dissaa kotimaista trancea mutta uusin Daruden
levy ei ole mitenkään erityisen hyvä verrattuna esim. Sandstormiin.

Uskoisin että suurin osa ihmisistä jotka seuraavat muuta massaa eivät tiedä oikeasta elektronisesta musiikista paskan vertaa. Onko esim. Hollantilainen trance "oikeaa" elektronista musiikkia? Mielestäni likuhihnalta massatuotettu paska ei ole sitä. Miten kuukausittain uutta musiikkia tuottava DJ/artisti joka pukkaa tekeleitänsä labelille voi tuottaa muka originaalia ja hyvää musiikkia. Elektroninen dj-musiikki on kuin massatuotettua lihapiirakkaa liukuhihnalta joka kuulostaa aina samalta mössöltä ja sitten myydään musiikin massakuluttajalle joko digitaalisesti netissä tai levykaupassa.

Yksi syy muutokseen on ehkä ollut musiikin tuottamisen nopeus ja helppous tietokoneiden/teknologian yleistyttyä ja hintojen tiputtua rajusti. Nykyisin kotistudion pystyttäminen ei vaadi välttämättä tilaa kuten ns. old school tuottajien studiot kuten esim. Jori Hulkkosen studio http://www.jorihulkkonen.com/studio.php . (Arvostan Jorin tuotantoa suuresti).
Tietokoneen tehojen myös kasvaessa on tuottaminen helpottunut ja efektit pystytään siten kuuntelemaan reaaliaikaisesti.

Mielestäni esim. DJ Tieston tuottama musiikki on paskaa jota kuuntelevat eivät tiedä kunnollisesta musiikista mitään. Kaikki markkinointi puree musiikillisesti sivistymättömään porukkaan helposti koska kriittinen musiikin kuuntelu ja analyyttinen asenne musiikkiin on heille täysin outo asia.

Hauska juttu aivopestyjen DJ-kultin "uhrien hyväksi tehty" sarjis ja kehotus mennä Raveihin niiden itsensä takia
eikä DJ:n palvomista varten. Älä ole siis aivoton idiootti ja heiluta käsiäsi DJ kopin vieressä palvoen DJ:n erinomaisuutta vaan nauti musiikista ja bileistä niiden itsensä takia. Lopeta vammailu jo tänään!

http://www.inthemix.com.au/forum/showpost.php?p=391188939&postcount=177

Lopeta paskan kuuntelu jo tänään ja lainaa kirjastosta vaikkapa Kraftwerkin tai Vangeliksen levy!