Mekaanikko: Juhannustanssit 6

By mekaanikko

Näin keskikesän kynnyksellä tanssimusiikin ystävien jokavuotinen odotus palkitaan, kun ”Mekaanikon” Juhannustanssit-sarjan uusin osa täten julkaistaan. Tämänkertainen kooste keskittyy enimmiltä osin hieman vähemmän tunnettuihin levytyksiin (ilmeisimpänä poikkeuksena Ankin upea ”Niin aikaisin”). Vaikka osa nyt kuultavista kappaleista oli aikanaan kaupallisiakin menestyksiä, nykyiselle sukupolvelle ne eivät ehkä kaikilta osin ole aivan yhtä tuttuja kuin monet sarjan aiemmissa osissa kuullut laulut.

Mukana on niin jatsi- ja latino-vaikutteisia kappaleita (kuten Harmony Sisters’in hieno rumba-sävelmä ”Hymyillen”), kuin muutamia pop- ja jopa rock’n’roll-vivahteita sisältäviä 60-luvun suosikkeja (mm. Luxembourgin voittosävelmä Eurovision-laulukilpailusta vuodelta 1965, Serge Gainsbourg’in säveltämä ”Vahanukke, laulava nukke”). Koosteen lopulla kuullaan toki muutamia perinteellisiä surumielisiä tangoja ynnä valsseja, m.m. useampikin sota-ajan levytys. Äänitteiden harvinaisuusarvo korvannee muutamalla uralla esiintyvän vanhoille taltioille ominaisen rahinan.

Tervetuloa juhannusaattona ja -päivänä tanssimaan m.m. näiden sävelmien tahdissa Kuudennelle linjalle We Love Helsinki -juhannustansseihin!

* * *

Aikaisemmat Juhannustanssit-koosteet ovat myös ladattavissa:

http://www.nutempo.com/mekaanikko_juhannustanssit1.mp3
http://www.nutempo.com/mekaanikko_juhannustanssit2.mp3
http://www.nutempo.com/mekaanikko_juhannustanssit3.mp3
http://www.nutempo.com/mekaanikko_juhannustanssit4.mp3
http://www.nutempo.com/mekaanikko_juhannustanssit5.mp3

Tracklist

Arvi Tikkala ja HMV-tanssiorkesteri: Sä kaunehin oot
A. Aimo ja Sointu-orkesteri: Kukkais-svengiä
Harmony Sisters ja Georg de Godzinsky solisteineen: Hymyillen
Maire Ojonen: Uinuvalla laguunilla
Olavi Virta ja Sointu-orkesteri: Meri
Vieno Kekkonen ja Ossi Runne orkestereineen: Sävel rakkauden
Wiola Talvikki: Lullaby of Birdland
Brita Koivunen: Jauhan kahvia
Laila Kinnunen: Kun
Ritva Palukka: Vahanukke, laulava nukke
Lasse Liemola: Diana
Anki: Niin aikaisin
Annikki Tähti: Valkoakaasiat
Eila Pellinen: Kaksi kitaraa
Juha Eirto: Onnentähti
Olavi Virta: Yksinäisyys
Maire Ojonen: Kuolleet lehdet
Vieno Kekkonen: Kesän vihreät lehvät
Olavi Virta ja Isku-orkesteri: Sinä kullanmuru, muistat kai
Eugen Malmstén ja Sointu-orkesteri: Taistelun jälkeen
Henry Theel: Ilta nuotiolla

Cover 56:54
347 plays
experimental