Juhannustanssit 5

By mekaanikko

Jokavuotiseksi perinteeksi maamme musiikinystävien piireissä on muodostunut "Mekaanikon" Juhannustanssit-sarjan uuden osan odottelu keskikesän juhlaa piristämään, eikä tälläkään kertaa odotus jää vaille palkintoa. Tämänkertainen kattaus on aiempiin verraten kenties musiikin lajien osalta kaikkein monimuotoisin ja myös naislaulajat ovat hieman aiempaa paremmin edustettuina.

Sarjassaan viides iskelmäsikermä jakautuu karkeasti jaotellen kolmeen jaksoon. Alkupuolella kuullaan sotaa edeltävän ajan nopeita sävelmiä (foksia, jenkkaa y.m.), keskimmäinen on omistettu 50-/60-lukujen vaihteen tienoon rytmikkäille latino-tansseille (mambo, rhumba, beguine y.m.) ja loppuun on koottu hitaampia tansseja - valssia ja tangoa. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että rytmimusiikin eri lajit ovat laajalti edustettuna; koosteen päättävissä "Kesäyössä" ja "Kesäkuumeessa" on kuultavissa jopa soul-sävyjä ja väliin mahtuvat niin blues-henkinen "Päivän työ" kuin Kipparikvartetin kupletitkin.

Tervetuloa juhannusaattona tanssimaan m.m. näiden sävelmien tahdissa Kuudennelle linjalle We Love Helsinki -juhannustansseihin!

Tracklist

Rytmi-Pojat: Pustan foxi
Tauno Palo: Ah ethän tiedä
Dallapé-orkesteri solistinaan Kauko Käyhkö: Kulkurin jenkka
Arvi Tikkala: Kahta en unhoita
Harmony Sisters: Josef Josef
Dallapé-orkesteri solistinaan Eino Katajavuori: Ikkunanpesijä
Kipparikvartetti: Muurari
Kipparikvartetti: Junttalipoo
Olavi Virta: Päivän työ
Brita Koivunen: Mamma, mies tuijottaa minua
Laila Kinnunen: Neidon oikut
Olavi Virta: Marianne
Wiola Talvikki: Mambo Bacan
Vieno Kekkonen: Suezista etelään
Vieno Kekkonen: Bucarest
Olavi Virta ja Isku-Orkesteri: Auringonnousu Laatokalla
Eugen Malmstén ja Columbia-Tanssiorkesteri: Kun sun mä näin
Henry Theel: Anna-Liisa
Erkki Junkkarinen: Ei yhtään ystävää
Vieno Kekkonen: Kesäyö
Carola: Kesäkuume

Cover 57:34
246 plays
experimental