Juhannustanssit 4

By mekaanikko

Taas on juhannus käsillä, ja levylasse "Mekaanikko" on jälleen koostanut sikermän parhaimpia kotimaisia sävelmiä tanssikansan iloksi. Totuttuun tapaan kokoelma on jaossa vain lyhyen aikaa, joten kannattaa toimia nopeasti mikäli sen mielii itselleen ladata!

Sarjan aikaisempiin osiin on sikäli kattava edustus suomalaisen musiikin parhaimmistoa, että nyt käsillä olevan neljännen osan koostamisen lähtötilanne oli jossain määrin hankala. Tämänkertaiseen sikermään valikoituikin lopulta varsin monipuolinen kattaus pääasiassa vähemmän tunnettuja helmiä, mausteena toki kuitenkin muutama tuttu suursuosikkikin (mm. "Satumaa"). Kaksi sävelmää ("Eron hetki on kaunis", "Elämää juoksuhaudoissa") on kuultu eri esittäjien voimin sarjan aikaisemmissa koosteissa.

Mukana on paljon musiikillista eksotismia, kiinalaistunnelmista ("Wei-Hai-Wei"), Venäjälle ja Ukrainaan ("Aron laulu", "Manjuska") sekä Espanjaan ja Latinalaiseen Amerikkaan ("Luna Lunera", "Kuubalainen serenadi"). Mukana on yksi laulu toisella kotimaisella; suurin osa maassamme julkaistusta ruotsinkielisestä iskelmästähän edustaa ruotsalaisen hupilaulelman pitkää perinnettä, mutta Toivo Kärjen sävellykseen "Tule hiljaa" tehty käännös on upea ja harvinainen mollivetoinen poikkeus. Sota-ajan sävelmiä on kaksi ("Kirje sieltä jostain", "Elämää juoksuhaudoissa"), muiden levytysvuodet jakautuvat neljälle vuosikymmenelle, vuodesta 1938 ("Ylpeä heili") vuoteen 1969 ("Wei-Hai-Wei"). Yksittäisten laulujen lisäksi mukaan on päässyt myös Veikko Tuomen ja Kipparikvartetin yhteistyönä syntynyt hieno kolmen kappaleen sikermä.

Sivumennen sanoen, levylassemme soittaa lähiviikkoina kotimaisia sävelmiä useissakin kekkereissä:

La 13.6. Reclaim the Streets (kokoontuminen Kiasmalla klo 12)
Su 14.6. Huomenta Suomi -brunssi (klo 12-18), Siltanen
Pe 19.6. We Love Helsinki Juhannustanssit, Kuudes linja
Ke 24.6. Helsinki Pride -lavatanssit, Ravintola Kaisaniemi

Tervetuloa tanssimaan!

Tracklist

Reino Helismaa: Missä, milloin ja miten vaan
Tapsa & Repe: Uutta ja vanhaa 28 - Hevosen vaihto
Tapio Rautavaara: Wei-Hai-Wei
Veikko Tuomi: Rempallaan
Matti Louhivuori: Muhoksen Mimmi
Kipparikvartetti & Veikko Tuomi: Sikermä - Amalia/Heilini sinisistä silmistä/Erokirje heilille
Tapio Rautavaara: Pelimannin penkillä
Tauno Palo: Ylpeä heili
Erkki Junkkarinen & Rytmi-kvintetti: Aron laulu
Lasse Huurre: Manjuska
Kipparikvartetti: Kapakan pikkuinen Liisi
Kauko Käyhkö & Dallapé-orkesteri: Kirje sieltä jostain
Henry Theel: Kom så stilla
Seija Lampila: Tuo suru jonka sain
Annikki Tähti: Luna Lunera
Kauko Käyhkö: Kuubalainen serenadi
Henry Theel: Eron hetki on kaunis
A. Aimo, Viljo Vesterinen & Sointu-orkesteri: Elämää juoksuhaudoissa
Henry Theel & Rytmi-orkesteri: Satumaa
Tapio Rautavaara: Aika poika

Cover 56:44
127 plays
experimental