Wake-Up!

  From until   Tickets 6€   Age limit: 18  
Ilokivi, Jyväskylä  
breaks, hard, jotain

INFEKTO (Beatformers, Renegade, Hospital, nine2five), Chemistry (Usva), Introuble (Usva), Chris Robin (J-Funk)

848541567_l.jpg

Vuonna 2003 alkunsa saanut Wake-Up! -klubi järjestetään jälleen Ilokivessä lauantaina 12.1. Tämänkertaisen klubin vieraaksi saapuva DJ Infekto - oikealta nimeltään Riku Pentti - on ollut todellinen edelläkävijä suomalaisessa elektronisessa tanssimusiikissa jo vuodesta 1994. Hän on ollut mukana perustamassa legendaarista Pyssy -levymerkkiä, ja toiminut osana listoillakin keikkunutta, Ylen Radiomafialta tuttua hip hop / broken beat kaksikkoa Skillstersiä. Juuri Skillsters tuotti Suomen ensimmäisen hip hop albumin, sekä Suomen suurimman tanssimusiikin vientiartikkelin Bomfunk MCs:in kolmannen albumin.

Uransa aikana Infekto on soittanut levyjä ympäri maailmaa aina Tampereelta (missä hän pyörittää jo yhdeksättä vuotta Beatformers -klubiaan) New Delhiin ja Lontooseen. Nykyään Infekto soittaa levyjä myös tiistain tanssi-illassa YleX -radiokanavalla.

Infekton omat julkaisut sekä DJ-keikat yhdistävät broken beatin koko skaalan funkista hip hoppiin ja breakbeatista drum'n bassiin – unohtamatta viitteitä niin 90-luvun alun hardcoreen kuin jazziinkin.
Hänen ensimmäinen julkaisunsa "Left Hand Jazz" suomalaisella Nine2five -levymerkillä sai huippuarvostelun usealta kansainväliseltä kriitikolta, minkä jälkeen useat brittiläiset levymerkit ovat kilpailleet seuraavista julkaisuista. Kriitikoiden ja fanien ylistämiä julkaisuja, mukaan luettuna esikoisalbumi "Occam's Razor", onkin
ilmestynyt tasaiseen tahtiin muun muassa Passenger, Hospital, Menu Music ja Heavy Disco -levymerkeiltä.

Suomessa Infekto on saanut tunnustusta muun muassa Bassogaalassa, missä hänet äänestettiin vuonna 2006 parhaaksi elektronisen musiikin DJ:ksi ja artistiksi, ja vuonna 2007 parhaaksi DJ:ksi.

Wake-Up! -klubin isäntinä toimivat DJ Chris Robin, sekä Usva drum'n bass –kollektiivin DJ:t Introuble ja Chemistry. Jyväskylän ainoa drum'n bass -klubi on kolmen vuoden aikana tuonut Jyväskylään useita merkittäviä artisteja kuten The Prophet (Club Filth / UK), Rumbus (RU), DJ Dizzy (YleX, Nine2five recordings, Bassoradio / HKI), Physics & Kaleb (Midnight Sun Recordings / HKI) ja DJ Abraham (LAOS, Hospital / HKI).


Wake-Up!
12.1. klo 22-03
Ilokivi, Keskussairaalantie 2, Jyväskylä
Liput 6
K-18

www.myspace.com/djinfekto
www.myspace.com/wakeup_club
www.myspace.com/djchrisrobin