Air (FRA) Kaapelitehtaalle tiistaina 1.12.2009

1 post, 1 page, 1,946 views

Kuisma

Posts: 220

#1 • • Kuisma

Elektroninen popduo Air saapuu konsertoimaan Suomeen loppuvuodesta. Ranskalaisyhtye esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla tiistaina 1. joulukuuta.

Jean-Benoit Dunckelin ja Nicholas Godinin muodostama Air teki läpimurtonsa vuonna 1998 ilmestyneellä Moon Safari -debyyttialbumillaan. Erityisesti tarttuva Sexy Boy -hitti soi radioissa melkoisesti, ja samalla Airin 70-luvun syntikkabändeistä vaikutteita ottaneesta pehmeästi soljuvasta elektrosta tuli yhtyeen tavaramerkki.

Läpimurtonsa jälkeen Air on tehnyt musiikkia esimerkiksi Sofia Coppolan ohjaamiin The Virgin Suicides ja Lost In Translation -elokuviin.

Airin viides studioalbumi, Love 2, julkaistaan Suomessa lokakuun alussa. Levy on Airin oman, Pohjois-Pariisissa sijaitsevan, Atlas Studion ensimmäinen julkaisu.

Air vieraili Suomessa edellisen kerran vuonna 2004, kun se esiintyi Provinssirockissa.

Liput konserttiin maksavat 46 euroa. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 9. syyskuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.



Pitänee käydä hakemassa Depeche Mode-lippujen kaveriksi, tosin odotan tätä ehkä jopa enemmänkin!