) naapurin mummon komerossa ison kasan tyhjiä lomakkeita otsikolla "Ilmoitus luvattomasta pysäköinnistä" 
Naapurit (erityisesti se mummo) on kyllä niin hissukoita että välillä ihmettelen asuuko noissa kämpissä ketään. Seinät on kuitenkin ainakin toisella puolen niin ohuet että kuulee kovaäänisen puheen ja lasten huudon joskus ihan selvästi. Ehkä ne on vaan harvoin kotona (tai sitten en itsekään ole kovin usein kotona kuulemassa mekastusta).
Ylimmän kerroksen kulmahuoneisto

Ai niin, viime viikolla oli lappu rappukäytävässä, jossa kyseltiin isoin kirjaimin "Onko koiralla joku hätä?" ja valitettiin siitä että koira oli haukkunut ja ulissut joka yö ja päivä viimeisen viikon ajan. Loppukaneettina oli tosiaan, että lapun kirjoittaja (nimetön tietysti) oli oikeasti huolissaan koiran hyvinvoinnista, ja pohti voisiko sitä kenties auttaa jotenkin.
siitä että kukaan yleensä kehtaa soittaa musiikkiaan noin, et en ees tajunnu alkaa riehumaan asiasta. Nyt vituttaa kuitenkin jo sen verran et seuraavan kerran ku tyyppiin törmään niin aloitan kyllä kehityskeskustelun. Riippumatta siitä, ettei mekkalointia tapahdu yleensä kuin iltaisin, (ja päivisin vain muutama kappale kerrallaan) sitä volaa käännetään tosiaan notta kalsarit tutisee. On kyl varsinainen ihme ettei tällekään pojulle äippä oo koskaan opettanu
mikä kerrostalossa käy ja mikä ei.
Ai että ku onki kivaa, että yläkerran naapurilla on seksielämää, mut kyllä vitutti herätä 03.56 kuuntelemaan sitä sängyn nitinää ja jyystämistä kolmeks minuutiksi
Täs talos asuu onneksi kohtuullisen nuorta porukkaa ja tää a-rappu on vielä paljon mukavamman tuntusta, kuin b-rapun(
alkaa olemaan tosi ärsyttävää. Varsinkin kun heräät siihen ulvomiseen lähestulkoon joka aamu klo 5.30-6.30
ja sen takia sitten siellä meuhkaa...
Viereisen rapun naapuri, semmonen viiskybänen setä siellä hakkas ovea, kun ei päässy kotiinsa. Ihmekös tuo kun oli väärässä rapussa
Eikä tässä vielä kaikki... se oli paskonu kännissä pitkin rappua ja mun oven eteen tietysti
Ei tollasia naapureita olekaan.. Oli kiva megadarrassa avata ovi ja huomata yllärit siinä ja koittaa pidätellä oksennusta jotenkin... Olis viel puuttunu enää että "siivoa ite kun ne on sun oven edessä"... Kuvottavaa!!! Muuttakaa ihmeessä Hovinsaarelle


kerron kyllä sitten ihan asiallisesti päin naamaa jos asia alkaa tarpeeksi vituttamaan. Alakerran naapurini (joilla on myöskin tosiaan koira ja se ulvoo aikas paljon) nimittäin kerran ilmoitti minulle "tyylikkäästi" musiikin äänekkäästä kuuntelemisesta laittamalla lapun postilaatikkooni! Tosi syvältä tommonen... Vois ihan hyvin tulla vaan koputtamaan oveen ja ilmoittaa asiasta 
