Eilen tuli sitten käytyä ensimmäistä kertaa oopperassa! Mozartin Figaron Häät olikin tavallaan se ooppera minkä eniten halusin nähdä (ja kuulla) koska olin kuullut siitä aika paljon, mm. Amadeus-leffasta mutta myös kavereilta. Oli ihan hauska bongailla tuttuja kohtia mitä oli kuullut jo muualla, mutta en kuitenkaan kovin tarkkaan tiennyt mitä siinä tulisi tapahtumaan.
Olihan se pitkäveteinen. Varsinkin kun Tiniltä oli unohtunut lasit himaan niin lainasin loppupuoliskon ajaksi omat sille, ja kun ei nähnyt seurailemaan tekstitystä tai tunnistamaan kasvoista kuka on kukakin, tuntui erityisesti soololaulut ja "välijuttelut" aika tylsiltä. Toisaalta niistä teki hauskemman Tinin tiivistelmät - viiden minuutin soololaulun kun pystyi tiivistämään "se on surullinen" tai "se suunnittelee kostoa" niin tajusi että ei siinä paljoa menettänyt.
Luulen vähän että muusikot oli taitavampia kuin laulajat, koska usein tuntui siltä että todella kaunis musiikki hukkui hiukan hakevan (ja kovaäänisen) laulun alle - tosin lauluhan siinä se pääasia tavallaan on ja vie tarinaa eteenpäin.
Odotus palkittiin silti, kun lopussa herttua ja herttuatar tekivät sovinnon ja laulu ja musiikki kohosivat upeisiin sfääreihin - tämän kohdan olin kuullut aiemminkin ja oli vielä kauniimpi kuin olin kuvitellutkaan.
Tulee varmaan lähdettyä toistekin kun töiden kautta pääsee silloin tällöin puoleen hintaan, mutta sen verran suuri osa tuosta kolmesta tunnista oli sen verran hidasta, ja sen verran tyyriitä nuo liput normaalisti on, että olisi muuten saattanut jäädä viimeiseksi kerraksi.
