Virrasta

Kiitos ystävien, olen alkanut kehittelemään teoriaa Virrasta. Olen jo pitkään uskonut että ihmisillä on energiaa, elämänvoimaa, joka voi vaihtaa omistajaa ja jota voi menettää tai saada lisää - voimaa joka tuo mielenrauhan, onnellisuuden, keveyden ja joka saa maailman näyttämään paremmalta paikalta. Sehän lienee kaikille selvää että on hyviä ja huonoja päiviä, ja että hyvät ystävät tai bileet voi saada ihmisen paljon paremmalle tuulelle, ja sen jälkeen kaikki ongelmat tuntuu vain hälvenevän pois. Rakkaus on ehkä tätä elämänvoimaa puhtaimmassa muodossaan; välittämistä, hyväksyntää, halua antaa ja suojella.

Pitkään olen myös ajatellut että tätä elämänvoimaa voi antaa tai ottaa, varastaa tai jakaa toisen ihmisen kanssa. Huomio, jota muilta vaadimme, on eräänlaista energiavarkautta - samoin kaikki manipulointi, komentelu, ylivoiman tai auktoriteetin osoittaminen ilman nöyryyttä. Pyyteettömät palvelukset, auttaminen, halaaminen - nämä kaikki taas voivat siirtää energiaa yhdeltä ihmiseltä toiselle.

Olen myös huomannut että ihmiset kohtelevat elämänvoimaansa kuin jonkinlaista valuuttaa. Haluat pitää sen mitä sinulla jo on, tai jos sinun on luovuttava vähästä saadaksesi enemmän, teet sen varoen - tai jos varat ovat vähissä, et lainkaan. Riski on liian suuri. Ihmiset eivät myöskään vastaanota energiaa sokeasti, vaan ikäänkuin ajattelevat että se vaatii aina vastalahjan. Tästä kertoo yksipuolisen ihastumisen tuska - vain pyhimykset voivat antaa voimaansa odottamatta mitään takaisin.

Ihmiset ovat kovien kuortensa sisällä piilossa, piilotellen omaa valoaan ja piilossa muiden valolta. Elämä sujuu niinkin, miksi asettautua haavoittuvaiseksi; miksi ottaa riski menettää mitään? Välillä, tuttujen ja turvallisten ihmisten parissa, ihminen avautuu vähäsen - vähän valoa pääsee ulos muiden ravinnoksi, ja vähän muiden valosta pääsee myös sisään, ja se tuntuu hyvältä. Mutta paljoa ei voi antaa (koska toinenhan voi vain viedä sen antamatta riittävästi takaisin), tai ottaa vastaan (koska toinenhan voi silloin haluta tai jopa vaatia yhtäläistä tai suurempaakin uhrausta itselleen). On oltava varovainen, on vartioitava sitä minkä on suurella vaivalla kerännyt ja ansainnut.

Tuo teoria on toiminut tähän asti ihan hyvin, mutta nyt luulen löytäneeni paremman. Elämänvoima on kuin tuuli. Jos sen vangitsee, se menettää merkityksensä. Sen on oltava jatkuvassa liikkeessä ollakseen voimakas, pystyäkseen mihinkään. Kyllähän sen itse kukin tietää, että vaikka kuinka olisi hyvä fiilis jostain asiasta, se hiipuu hiljalleen jos sitä ei pääse jakamaan - ja hienoimmat kokemukset koetaan muiden kanssa yhdessä.

Ei ole ottamista tai antamista. On vain Virtaa.

Tuon oivallettuani, en enää näe ihmisiä sulkeutuneina kuorina, jokaisella oma pieni aarteensa suojeltavana, vaan solmuina, tukoksina elämänvirrassa. Sitä mukaa kun annamme elämänvoimamme virrata ulospäin, se vetää yhä voimakkaammin sitä ulkoapäin lisää itseemme - ja mitä useampaan suuntaan elämänvoimamme virtaa, sitä useammasta suunnasta sitä virtaa meihin. Ja se kaikki lähtee siitä että avaa kanavansa sekä ulos että sisään, ja luottaa siihen että elämänvirta kannattaa.

(Erityiskiitos yhdelle tietylle henkilölle - joka tietää kyllä että hänestä on kyse - joka oli ensimmäinen pitkään aikaan joka oli riittävän vilpitön ja avoin saamaan oman virtaukseni liikkeelle. Olet rakas. )