Ja onneni on jossain täällä
By sapeli, Sunday 8.1.2006
Jatkoa sinkkuluukusta... http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=152;pid=706278#706278
Tietenkin tuo sama periaate pätee mihin tahansa asiaan mihin keskittyy kovasti - jos murehdit työasioita, saatat kävellä kotiin huomaamatta lainkaan upeata auringonlaskua... Tai jos raha-asiat painavat, voi lempibiisisi kuulostaa aivan tylsältä, kun taas hyvänä päivänä mikään ei ole upeampaa...
Se on ihmisen luonto, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja jättää huomiotta kaikki muu - tai ainakin vähemmälle huomiolle. Niinkuin Tonin kanssa juttelinkin perjantai aamuyönä niin ihminenhän menisi hulluksi jos koko ajan käsittelisimme kaiken tiedon mitä silmien ja korvien ja ajatusten kautta päähämme kulkee... Niinpä pitää valita, ja se "tärkein" asia on tietenkin siinä päällimmäisenä.
Sitä voikin sitten miettiä onko arvojärjestys kohdallaan jos elämän tärkein asia saa ihmisen masentuneeksi ja karsii elämästä pois monta kaunista ja hienoa asiaa... Eikä niiden asioiden olemassaoloa ehkä tajuakaan - eikä siis myöskään niiden puutetta omasta elämästä - kunnes nostaa päänsä ja katselee ympärilleen; niin sanotusti pysähtyy ja haistelee ruusuja.
Olen vähän kahta mieltä vielä ylipäänsä suhteiden suhteen... Toisaalta se on syvin ja kaunein rakkauden ja välittämisen osoitus, ja niitä kahta asiaa ei maailmassa koskaan ole liikaa.
Toisaalta taas huomaan enemmän ja enemmän kuinka ihmisillä vilpitön toisen rakastaminen on usein toissijaista omien, useimmiten alitajuisten tekijöiden viedessä paalupaikan.
Esimerkkinä, minä itse: suhteessa oleminen edustaa mulle monella tavalla elämän tärkeimpien asioiden multihuipentumaa - koen että muiden auttaminen ja hyvän mielen levittäminen palvelee kahta periaatetta jotka oikeastaan aika pitkälle sanelee kaiken mitä teen: hedonismia ja utilitarismia. Toisin sanoen, kaikille niin paljon hyvää kuin mahdollista.
Olen yksi niitä ihmisiä jotka (itsekkäästi) saavat itsensä todella hyvälle mielelle kokiessaan aidosti auttavansa muita, ja Rakkaus ihmissuhteessa on sen ääritila - silloin pystyn antamaan sille toiselle ihmiselle kaiken. Suhteet ovat siis sinänsä tärkeitä, se lienee selvää kaikille.
Siitä huolimatta, olen parhaista aikeistani huolimatta havainnut lukittuvani suhteissa ollessani tuohon sinkkuluukun postauksessa mainittuun liekkiin tuijottamiseen - en näe metsää puilta, en ympäröivää kauneutta koska aivan edessäni on niin voimakas kokemus. Jokaisen tärkeän suhteeni jälkeen olen huomannut että kun en enää ajattele sitä toista ihmistä (tai en ainakaan niin jatkuvasti), vapautuu valtava määrä henkisiä resursseja muuhun käyttöön - ja tästä seuraa suuri vapauden tunne, ajatus pääsee taas lentämään omia ratojaan, sen sijaan että se lentäisi ympyrää valokehän laidalla.
Ja nyt, kun olen jälleen vapaa, koen taas olevani onnellinen. En enempää tai vähempää välttämättä kuin suhteessa ollessani, mutta eri lailla vapaa - ja mikä tärkeintä, se onnellisuus tulee sisältä, ei ulkoa. Tämä onnellisuus ei ole muista kiinni, tätä kukaan ei voi minulta pimittää paitsi minä itse. Ja jotenkin nyt ymmärrän että se onnellisuus jota suhteessa koen joko tulee siitä toisesta ihmisestä tai on sisälläni, mutta lukon takana johon ainoastaan sillä tietyllä ihmisellä on avain. Jos en koe sitä suuremmaksi onneksi niin miksi antaa oman onneni avaimet toiselle?
Jos onneni riippuu toisesta ihmisestä - enkä siis koe olevani onnellinen ilman häntä - mitä annettavaa minulla hänellekään on? Onneton ihminen ei voi antaa toiselle mitään arvokasta menettämättä siinä itse enemmän, joten jos oma onnesi on lukkojen takana, on toiselle sinänsä taakka huolehtia sen avaimesta. Kukapa haluaisi olla vastuussa vaikkapa jonkun toisen ainoasta automaattikortista jos tilin sisältöä ei itse voisi edes käyttää? Ei, jos itse olet tyhjä ilman toista niin ainoa onnellisuus jota toiselle voit tarjota heijastuu hänestä itsestään - hänellä on sen avaimet, hän voi päättää milloin tililtä nostetaan lisää.
Mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen. Kuten sanoin, suhteessa olemisessa on monia usein alitajuisia tekijöitä. Jatkaakseni omaa esimerkkiäni, on melko helppoa päätellä että jos muiden auttaminen on minulle elämän tärkeimpiä asioita, on myös muiden hyväksyntä minulle tärkeää. Ja onko suurempaa hyväksynnän merkkiä kuin hyväksyä minut kumppanikseen? Se jos mikä on täydellisen luottamuksen merkki, niin älyllisesti, tunteellisesti kuin fyysisestikin. Joten kumpi minulle on oikeasti tärkeämpää - antaa sille tietylle ihmiselle suurin lahja mitä toiselle voi antaa, vai kokea itse se täydellinen hyväksyntä, saada lupa nostaa itseni sille korkeimmalle itseni rakentamalle jalustalle? Kukapa ei voisi myöntää että suhteessa oleminen pönkittää itsetuntoa ehkä enemmän kuin mikään muu...
On tietenkin monia muitakin syitä olla suhteessa. Luulen että ainakin itselläni kumppani on samalla paras ystäväni - koska jostain paranoidista syystä en kerro oikeastaan kellekään muulle kaikkea itsestäni (itsesuojelua) - sekä joku josta pitää huolta, lemmikkejä kun en voi omistaa ja lapsen hankkimiseen ei ole resursseja. Toisin sanoen, jos minulla olisi hyvä ystävä jonka kautta heijastaa kaikkia puoliani, kissa ja oma lapsi, en osaa sanoa mitä kumppani siihen enää pystyisi tarjoamaan mitä oikeasti tarvin. Kuten jo totesinkin, ehkä ainoan tasapainoisen, suuren onnellisuuden voi ehkä vain löytää sisältään - kaikki muu johtaa riippuvuuteen ja sitä kautta epävarmuuteen, ja sitten sitä taas tuijotellaankin sitä värisevää liekkiä.
Mutta, tilanne ei ole minunkaan silmissäni ihan niin synkkä ja kyyninen kuin miltä se ehkä vaikuttaa
Suhteille on sijansa maailmassa, koska uskon että meistä jokaisen on tärkeä oppia monesta erilaisesta rakkauden ilmentymismuodosta. Luulen vain että moni ei oikeastaan huomaa kuinka monta asiaa omasta tajunnasta kätkeytyy suhteen pinnan alle, ja jos niitä ei tiedosta niin suhteesta lähtee hakemaan vääriä asioita... Eikä tälle oikein muuta voi kuin kuunnella itseään, erityisesti suhteen loputtua, ja koittaa löytää ne asiat mitä oikeasti elämästä ja rakkaudesta tarvitsee, vaikkeivät ne olisikaan kovin kauniita tai korrekteja.
Meistä jokainen on kuitenkin onnellisimpana suurimmaksi hyödyksi lopullekin maailmalle.
Tietenkin tuo sama periaate pätee mihin tahansa asiaan mihin keskittyy kovasti - jos murehdit työasioita, saatat kävellä kotiin huomaamatta lainkaan upeata auringonlaskua... Tai jos raha-asiat painavat, voi lempibiisisi kuulostaa aivan tylsältä, kun taas hyvänä päivänä mikään ei ole upeampaa...
Se on ihmisen luonto, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja jättää huomiotta kaikki muu - tai ainakin vähemmälle huomiolle. Niinkuin Tonin kanssa juttelinkin perjantai aamuyönä niin ihminenhän menisi hulluksi jos koko ajan käsittelisimme kaiken tiedon mitä silmien ja korvien ja ajatusten kautta päähämme kulkee... Niinpä pitää valita, ja se "tärkein" asia on tietenkin siinä päällimmäisenä.
Sitä voikin sitten miettiä onko arvojärjestys kohdallaan jos elämän tärkein asia saa ihmisen masentuneeksi ja karsii elämästä pois monta kaunista ja hienoa asiaa... Eikä niiden asioiden olemassaoloa ehkä tajuakaan - eikä siis myöskään niiden puutetta omasta elämästä - kunnes nostaa päänsä ja katselee ympärilleen; niin sanotusti pysähtyy ja haistelee ruusuja.
Olen vähän kahta mieltä vielä ylipäänsä suhteiden suhteen... Toisaalta se on syvin ja kaunein rakkauden ja välittämisen osoitus, ja niitä kahta asiaa ei maailmassa koskaan ole liikaa.
Toisaalta taas huomaan enemmän ja enemmän kuinka ihmisillä vilpitön toisen rakastaminen on usein toissijaista omien, useimmiten alitajuisten tekijöiden viedessä paalupaikan.Esimerkkinä, minä itse: suhteessa oleminen edustaa mulle monella tavalla elämän tärkeimpien asioiden multihuipentumaa - koen että muiden auttaminen ja hyvän mielen levittäminen palvelee kahta periaatetta jotka oikeastaan aika pitkälle sanelee kaiken mitä teen: hedonismia ja utilitarismia. Toisin sanoen, kaikille niin paljon hyvää kuin mahdollista.
Olen yksi niitä ihmisiä jotka (itsekkäästi) saavat itsensä todella hyvälle mielelle kokiessaan aidosti auttavansa muita, ja Rakkaus ihmissuhteessa on sen ääritila - silloin pystyn antamaan sille toiselle ihmiselle kaiken.
Suhteet ovat siis sinänsä tärkeitä, se lienee selvää kaikille.Siitä huolimatta, olen parhaista aikeistani huolimatta havainnut lukittuvani suhteissa ollessani tuohon sinkkuluukun postauksessa mainittuun liekkiin tuijottamiseen - en näe metsää puilta, en ympäröivää kauneutta koska aivan edessäni on niin voimakas kokemus. Jokaisen tärkeän suhteeni jälkeen olen huomannut että kun en enää ajattele sitä toista ihmistä (tai en ainakaan niin jatkuvasti), vapautuu valtava määrä henkisiä resursseja muuhun käyttöön - ja tästä seuraa suuri vapauden tunne, ajatus pääsee taas lentämään omia ratojaan, sen sijaan että se lentäisi ympyrää valokehän laidalla.
Ja nyt, kun olen jälleen vapaa, koen taas olevani onnellinen. En enempää tai vähempää välttämättä kuin suhteessa ollessani, mutta eri lailla vapaa - ja mikä tärkeintä, se onnellisuus tulee sisältä, ei ulkoa. Tämä onnellisuus ei ole muista kiinni, tätä kukaan ei voi minulta pimittää paitsi minä itse. Ja jotenkin nyt ymmärrän että se onnellisuus jota suhteessa koen joko tulee siitä toisesta ihmisestä tai on sisälläni, mutta lukon takana johon ainoastaan sillä tietyllä ihmisellä on avain. Jos en koe sitä suuremmaksi onneksi niin miksi antaa oman onneni avaimet toiselle?
Jos onneni riippuu toisesta ihmisestä - enkä siis koe olevani onnellinen ilman häntä - mitä annettavaa minulla hänellekään on? Onneton ihminen ei voi antaa toiselle mitään arvokasta menettämättä siinä itse enemmän, joten jos oma onnesi on lukkojen takana, on toiselle sinänsä taakka huolehtia sen avaimesta. Kukapa haluaisi olla vastuussa vaikkapa jonkun toisen ainoasta automaattikortista jos tilin sisältöä ei itse voisi edes käyttää? Ei, jos itse olet tyhjä ilman toista niin ainoa onnellisuus jota toiselle voit tarjota heijastuu hänestä itsestään - hänellä on sen avaimet, hän voi päättää milloin tililtä nostetaan lisää.
Mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen. Kuten sanoin, suhteessa olemisessa on monia usein alitajuisia tekijöitä. Jatkaakseni omaa esimerkkiäni, on melko helppoa päätellä että jos muiden auttaminen on minulle elämän tärkeimpiä asioita, on myös muiden hyväksyntä minulle tärkeää. Ja onko suurempaa hyväksynnän merkkiä kuin hyväksyä minut kumppanikseen? Se jos mikä on täydellisen luottamuksen merkki, niin älyllisesti, tunteellisesti kuin fyysisestikin. Joten kumpi minulle on oikeasti tärkeämpää - antaa sille tietylle ihmiselle suurin lahja mitä toiselle voi antaa, vai kokea itse se täydellinen hyväksyntä, saada lupa nostaa itseni sille korkeimmalle itseni rakentamalle jalustalle? Kukapa ei voisi myöntää että suhteessa oleminen pönkittää itsetuntoa ehkä enemmän kuin mikään muu...
On tietenkin monia muitakin syitä olla suhteessa. Luulen että ainakin itselläni kumppani on samalla paras ystäväni - koska jostain paranoidista syystä en kerro oikeastaan kellekään muulle kaikkea itsestäni (itsesuojelua) - sekä joku josta pitää huolta, lemmikkejä kun en voi omistaa ja lapsen hankkimiseen ei ole resursseja. Toisin sanoen, jos minulla olisi hyvä ystävä jonka kautta heijastaa kaikkia puoliani, kissa ja oma lapsi, en osaa sanoa mitä kumppani siihen enää pystyisi tarjoamaan mitä oikeasti tarvin. Kuten jo totesinkin, ehkä ainoan tasapainoisen, suuren onnellisuuden voi ehkä vain löytää sisältään - kaikki muu johtaa riippuvuuteen ja sitä kautta epävarmuuteen, ja sitten sitä taas tuijotellaankin sitä värisevää liekkiä.
Mutta, tilanne ei ole minunkaan silmissäni ihan niin synkkä ja kyyninen kuin miltä se ehkä vaikuttaa
Suhteille on sijansa maailmassa, koska uskon että meistä jokaisen on tärkeä oppia monesta erilaisesta rakkauden ilmentymismuodosta. Luulen vain että moni ei oikeastaan huomaa kuinka monta asiaa omasta tajunnasta kätkeytyy suhteen pinnan alle, ja jos niitä ei tiedosta niin suhteesta lähtee hakemaan vääriä asioita... Eikä tälle oikein muuta voi kuin kuunnella itseään, erityisesti suhteen loputtua, ja koittaa löytää ne asiat mitä oikeasti elämästä ja rakkaudesta tarvitsee, vaikkeivät ne olisikaan kovin kauniita tai korrekteja.
Meistä jokainen on kuitenkin onnellisimpana suurimmaksi hyödyksi lopullekin maailmalle.
Comments