sapeli

sapeli

jokukukamikä?

February 2012

Väliblogi aka. oivallukset talteen

By sapeli, Thursday 23.2.2012

Tosi jännät pari viikkoa takana, muutamia oivalluksia joita en halua unohtaa. (Vielä olisi kuitenkin liian varhaista kirjoittaa uutta "päiväkirjablogia".)

1. Tämä on minun elämäni. Omat ajatukseni ja tunteeni kulkevat tavalla mitä kukaan muu ei voi ymmärtää (kun en itsekään täysin ymmärrä), ja minuun vaikuttaa ainutlaatuinen kokemusten ja tapahtumien virta. Minun ei tarvitse verrata itseäni tai elämääni kehenkään muuhun, ja niin tekeminen on jopa haitallista. Niin tehdessäni en näe elämääni sellaisena kuin se on, enkä sitä mihin suuntaan minun tulisi mennä.

Pari kertaa viime aikoina on tullut voimakkaitakin kateuden tunteita pinnalle, kun jonkun toisen elämä näyttää ainakin pintapuolisesti - ja jonkin yhden asian suhteen - paremmalta kuin omani. Eipä sitä kuitenkaan voi toisen elämää kopioida, koska siellä on taustalla koko elämän mitalta erilaisia kokemuksia.

2. Olen hyvin harvoin puhdas "minä", koska en kehtaa. Sininen minä pitää minut hyväksyttävänä ja arvostettuna (?) yhteiskunnan ja työyhteisön jäsenenä, mutta pitää minut myös pois kosketuksesta Hetken kanssa. Huomasin että on hyvin vaikea päästää sinisestä kokonaan irti, mutta voi olla että jonkinlainen Mindfulness-harjoittelu voi tässä auttaa. Tavoite: tehdä juuri niin kuin haluaa, miettimättä mitä muut ovat siitä mieltä.

Minun täytyy muistaa että useimmat ajatukset mitä ajattelen ovat sinisiä, eivätkä välttämättä edusta omaa parastani, paitsi ehkä arjessa selviämisen kannalta. Kai tuossa jonkin asian tekemättä jättämisessä kehtaamisen takia on taustalla hyväksynnän tarve, josta luultavasti jäi vajetta lapsuudesta ja nuoruudesta. Pitäisi kuunnella pitkästä aikaa Alanis Morissettea, "That I Would Be Good".

(Olin muuten aikeissa laittaa tämän talteen itselleni vain yksärien puolelle, mutta tajusin että se oli juuri sinisen "en mä nyt kehtaa tätä julkiseksi laittaa"-ajattelua. Piut paut! Olkoon tässä!)

Ai niin: 3. Minun täytyy muistaa että olen aina tehnyt parhaani ollakseni itselleni rehellinen ja aito - silloinkin kun olen myöntänyt että on joku valhe josta en vielä pysty päästämään irti. Niidenkin osalta tulee kyllä aika, kun pystyn ottamaan sen viimeisen askeleen ja jättämään ne taakseni. Minusta ei ole tarpeen käsitellä kaikkea heti kun hoksaa että jotain on odottamassa käsittelyä; minusta niiden tiedostaminen ja jättäminen alitajunnan ratkottaviksi on ollut parempi.

Ja vielä yksi muokkaus (28.2.), 4. Se oli jo tuttu juttu että kaikki tiet vievät samalle vuorenhuipulle, mutta tänään hoksasin sen, että ne tiet alkavat etelänavalta ja päätyvät pohjoisnavalle. Mitä pidemmälle pääsee omalla tiellään, sitä kauemmas päätyy alkupisteeseen jääneistä, sekä myös muiden teistä. Vasta kun on päässyt riittävän pitkälle alkavat tiet jälleen lähentyä toisiaan.

Tämä vertauskuva selittää minusta aika hyvin sellaisen jutun mitä olen kokenut viime aikoina. On monta tietä "valaistumiseen", tai ainakin henkilökohtaiseen kehittymiseen, mutta tämä tie on jokaiselle erilainen - koska olemme erilaisia. Sitä, miten on päässyt omalla tiellään pitkälle, ei välttämättä (tai edes todennäköisesti) pysty kovin helposti muille selittämään, ja mitä pitemmällä on, sitä vaikeammaksi se käy. Ainoa tapa kuroa tätä kommunikaatiovaikeutta umpeen on lähteä toisen kanssa samalle polulle, kuten esim. Intiassa seurataan guruja.

Mutta onko se polku juuri sille henkilölle se oikea? Onko sillä polulla juuri sen henkilön kaipaamat opetukset ja vastaukset?

Talvi 2012 (helmikuu)

By sapeli, Tuesday 7.2.2012

Viimeksi kun kirjoittelin uudenvuoden aaton aattona niin ei ollut vielä juuri yhtään lunta - no nyt sitä on. Ja pakkasta. Piti oikein kaivaa se valkovihreä toppatakki kaapista ja laittaa työhousujen päälle reivipöksyt (toimii muuten hyvänä toppahousujen korvikkeena!). Jätin viime viikolla salille menemisenkin väliin kun sinne menevää bussia ei näkynyt eikä kuulunut... Kaksi vuoroa oli jo jäänyt välistä kun ajattelin että "screw it" ja lähdin kotia kohti. *grr*

Ihan uskomatonta lukea tuota edellistä blogia ja miettiä että onko niistä tapahtumista jo noin kauan? Esim. Lainahöyhenissä-show'n katsominen tai futonsängyn rungon saaminen tuntuu muinaiselta menneisyydeltä... No, kai se vain meinaa sitä että aika hyvin sitä tulee elettyä hetkessä! *hymy*

No, futonin lakanat vois hiljalleen vaihtaa, niihin nimittäin pääsi tulemaan jonkin verran mustetahroja kun sain nyt vihdoin otettua ne tatskat!!! *jiihaa* Eli molemmat käsivarret on nyt riimuissa - puolet vanhasta Futhark-aakkostosta toisessa, puolet toisessa. (Niin no tästä mainitsinkin jo tuossa Riimupäivät-blogissa, mutta kuitenkin.) Olen nyt kanssa jokaiselle päivälle valinnut järjestyksessä yhden riimuista pohdiskeltavaksi ja ihan hyvin alkaa jäämään mieleen kunkin tiedot ja merkitykset.

Olen kyllä muutenkin tosi tyytyväinen näihin tatskoihin. Säteissä olivat oikein sopivat mustien vaatteiden (ja nenärenkaan!) kanssa; ovat hyvä pysyvä "asuste" kun muuten ei oikein ole mitään (ja kaljukin olen); ja kertovat minusta sellaisen aika merkittävän asian joka ei muuten ehkä tulisi puheeksi. Hassu yhdistelmä nuo tosin ovat kun mulla alkaa olla aika paljon threadlessista ostettuja pirteän värisiä t-paitoja joissa on jotain hassuja piirroksia (cartoons). *hih*

Onpa tässä tullut tehtyä aika hassuja ja kivoja juttujakin näiden ansiosta (tai ainakin riimujen kannustamana), mm. sijoitin nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässäni - kultaan! Kaupassa odottaa nyt vuoden 2009 kiinalainen Panda-kultakolikko että menen hakemaan sen ja viemään pankin tallelokeroon. Ainakin tammikuun puolella kyseisen kolikon jälleenmyyntiarvo nousi keskimäärin melkein 10e päivässä, nyt tahti on tasaantunut, mutta jälleenmyyntiarvo on silti korkeampi kuin missään vaiheessa tammikuussa. Toki ostohinta oli korkeampi - pitäähän sen firmankin voittonsa saada - mutta näyttää oikein lupaavalta että keväämmällä oltaisiin jo voiton puolella.

Kultaa on kyllä nykyään niin helppo likvidoida että siinä vaiheessa kun tämä ensimmänen ostos alkaa tuottaa voittoa niin voisin kyllä sijoittaa loppujakin säästöjä kultaan. Aika pitkän aikaa kaikki reissut on pystynyt jo maksamaan palkasta tai luottokortilla (eli seuraavasta palkasta), eli säästöt ovat säästyneet "pahan päivän varalle" (eli käytännössä jos joudun muuttamaan jonnekin ja tarvin vuokratakuita). Mieluummin jännäilen kullan hintaa seuraillen että miten käy, kuin annan rahojen istua käytännössä nollakorolla pankin käytettävissä pelkkinä numeroina nettipankin ruudulla.

Tarhalla ollaan yhä asusteltu harmoniassa minä, Tomas ja Ridge - ja yhä useammin Tomaksen tyttökaveri Suna ja Ridgen tyttökaveri Sofi. *hihu* Oikein mukavia ovat kaikki, harmi vaan että vähän tuntuu olevan sukupolvien välistä kuilua, ja elämäntapojen välistä kuilua. Tomas on kanssa viettänyt aika paljon aikaa tyttökaverinsa luona, eli vähän hiljaista on Tarhalla ollut. No, kyllä se taas muuttuu kun seuraavan kerran järkkäilen jotain menoa siellä - viimeksi tais olla toissaviikon perjantaina siellä pelailuilta, ja sit lauantaina Säteen etkot ja sunnuntaina jatkot! *nauru* (Ja vieläkin osa sen jäljistä siivoamatta... *hih*)

Tuosta viimeblogissa mainitusta masennusvaiheesta ei ole enää jälkeäkään, mutta kaikenlaisia pohdintoja (ja pohdintojen välttelyjä) toki aaltoilee elämässä. Varsinkin nyt kun on riimut auttamassa vähän fokusoimaan pohdintoja aina tiettyyn elämänalueeseen kerrallaan, ja kun aloitin uuden ajatuskirjan mihin saan vähän jäsennellymmin laitettua ajatuksia muistiin. Punainen, vihreä ja sininen ovat yhä enenevissä määrin mukana elämän analysoinnissa ja maistelussa.

Osittain tämän ansiosta huomasinkin esim. viime viikolla kun oli ensin Uruzin päivä ja sitten Thurisazin päivä, korostui hyvin selkeästi (punainen) ahdistus töissä - ja viikonloppuna sitten hoksasin että mulla on kuin onkin työstressiä. Ei niinkään sen vuoksi että töissä olisi liian kiireistä, vaan siksi että siellä ei oikein pääse muodostumaan rutiineja, ja koska mielenkiinto ei oikein riitä kahdeksaksi tunniksi, joten loppupäivä on aina ahdistavaa. Siksipä otinkin nyt selvää että mulla on 7 päivää vielä vuosilomaa jäljellä ennen kesälomakautta, joten pidän varmaan viikon nyt helmikuun lopulla vapaata ja sitten pidennän pääsiäislomaa huhtikuussa (että pe-ma lomasta tulee to-ti loma). *hihu*

En oikein ole vielä päättänyt että mitä tekisin tuolla lomalla, äkkilähdötkään ei paljoa houkuta koska A) ei ne ole oikeasti niin paljoa halvempia ja B) missään ei ole tähän vuodenaikaan lämmin, paitsi oikeasti kaukana, jonne maksaa sitten taas oikeasti paljon mennä. Eikä viikkoa ole järkeä käyttää johonkin Vietnamin tai Thaimaan lomaan. No, ehkä pitää vaan järkkää sit jotain kivaa puuhaa täällä Helsingissä, juttuja mitä en voi duuniarkena tehdä. Kuten käydä päivällä leffassa tai mennä keskellä viikkoa bileisiin!

Yhä enemmän huomaan myös että punaisella, sinisellä ja vihreällä on erilaisia tarpeita ja tavoitteita, enkä haluaisi mitään niistä nostaa muita tärkeämmiksi. Siitä taas ikävä kyllä seuraa minulle ikävän yleinen AP - Analysis Paralysis. Kun ei voi tietää, sitten ei tehdä mitään. Tavoitteettomuus on kyllä yksi mun suurimpia heikkouksia. Se ja ylpeys. Mutta ei siitä tässä sen enempää. *vink*

Liittyen actioniin Tarhalla, torstaina pelaillaan taas meillä kortti- ja lautapelejä Tinin ja Suskin ja Timon kanssa, feat. vieraileva tähti: Simba! *hellokitty* Pikkuherra tulee meille seikkailemaan että multa ja Tiniltä säästyy rahaa. *hymy* Tajusin nimittäin että tammikuun aikana multa meni yli 40e seutumatkoihin, kun pelailtiin Tapiolassa ja sitten tatskaa tehtiin kahdessa erässä Vantaalla... Eli meni tuplaten matkoihin verrattuna normikuukauteen (tai enemmänkin itse asiassa, koska suoraveloituksen ansiosta saan yhden kuukauden ilmaiseksi per vuosi)!

Muutenkin pelailua on nyt ollut ihan kivasti kun päästiin vihdoin aloittamaan meidän WTF UK? -kampanja, eli ihmissusien seikkailua 1983-vuoden Lontoossa ja sen lähialueilla. *pepsodent* Oon ollu tosi tyytyväinen tähän peliin ainakin toistaiseksi, osittain aihepiirin ansiosta, osittain sen vuoksi että olen pitkästä aikaa saanut luotua roolin joka pakottaa mut oman comfort zonen ulkopuolelle, mutta joka ei tunnu liian väkinäiseltä. Kieran on meidän packin alpha, joten aina kun huomaan että AP alkaa hidastamaan menoa, päätän jotain impulsiivisesti että meno jatkuu. Tekee muuten mulle ihan hyvää itsellenikin. *joo* Sopii myös hyvin että Kieranin virtue on faith, eli tapahtui mitä tapahtui, Kieran voi aina selittää asian "kohtalona". *tirsk*

Mjoo, entäs bileet? Mieleen oikeastaan jäi aika hyvin ne joulupäivän biletykset, mutta niistä kerroinkin jo viimeksi. Vieläkin tulee seurailtua parin siellä tapaamani ihmisen elämiä Facebookissa (Antti K ja Bruno). *hymy* Sitten oli nuo uudenvuodenbileet, jotka päädyin viettämään kokonaan Tarhalla... *nauru* Oli vaan niin hyvät juttelut Laurin kaverin Aten kanssa, ja porukkaa tuli ja meni sekä etkoilla että jatkoilla sopivasti - olin oikein elementissäni! *hihu* Sitten oli tosiaan nuo Säteet, joissa näin sitten Jyriäkin ja mukana olivat myös Ridge ja Sofi, sekä Sofin kaveri Marzio, myös tosi mukava Italialainen kaveri.

Nyt sitten perjantaina olis tarkoitus mennä PotB:eihin Suskin ja Tinin kanssa, ja luultavasti Ridge ja Sofikin on tulossa. Saa nähdä miten se menee, kun perjantaina on myös duunin virkistyspäivä, ja mennään siis illalla hohtokeilaamaan ja syömään Flamingoon. Sieltä sitten täytenä vaapun varmaan kodin kautta bileisiin. *nauru* *pökr*

Mitäs muuta jänskää nyt ois tapahtunut? No kävin NLP tutustumisillassa ja on oikein kiinnostavaa juttua! Oikein mielelläni menen maksullisille jatkokursseille, kun vaan löytyy sopiva ajankohta. Se jatkokurssi joka eniten kiinnostaisi on arkena ja vie koko päivän... No, pitää aina välillä käydä vilkaisemassa jos sieltä löytyisi jotain sopivaa. Mulla on kuitenkin selkeästi joitain ajatus- ja käytösmalleja joissa olisi korjaamista (esim. syömishäiriö). Tosin en usko että NLP vastaa ihan täysin kuitenkaan omaan ajatusmaailmaani, eli en usko että se tulee olemaan mulle vastaus kaikkeen.

Yhden viikonlopun vietin Tinin luona - mutta Tini ei ollut kotona! *nauru* Olin siis Artun kaverina sen viikonlopun ja kävin siinä välissä pelailemassa Timon ja Suskin luona. Se oli mukavaa ja luontevaa, ja mielelläni olen Artun kaverina useamminkin jos (eli kun) Tini reissailee seuraavan kerran. *joo*

Laitoin telkan pitkästä aikaa toimintaan (eli tietokoneeseen antenni ja digivekotin), saa nähdä mitä siitäkin tulee... Ainakin näin telkasta The Fountain-leffan, joka oli aika mahtava! Pitää vaan vältellä sitä passivoitumista mikä niin helposti telkan myötä tulee elämään... Toisaalta, sitä samaahan se on ollut kun netissä on mielin määrin Simpsoneita ja Family Guyta ja American Dadia ja vaikka mitä katsottavana... *justjoo*

Niin ja sitten liityin Stadin Aikapankkiin (eli tämä on tätä järjestäytynyttä veronkiertoa *lmao*), tarjoan siellä poi-opetusta! Viime lauantaina olisi pitänyt olla ensimmäinen opetuskerta, mutta ulkona oli niin hurja sää että siirrettiin sitä ensi viikon viikonlopulle. Tulee olemaan jännää miettiä että mitä sieltä itse sitten toveillaan "ostaisi". *hih*

Pressanvaalit! Voi vitsi kun Haavisto ei voittanut! Äänestin Haavistoa ekalla ja tokalla kierroksella, jaoin kavereille pinssejä ja laitoin olkkarin ja makkarin ikkunoihin post-it-lapuista isot kakkoset! *nauru* Mut ei auttanut, kakkonen oli kuitenkin kakkonen vaikka kuinka muuta yritettiin väittää. *vink* Nyt on sitten kokoomuslainen pressa ja kokoomuslainen hallitus, eli taidetaan jatkaa tällä "raha määrää"-linjalla... *igor*

Ja yksi juttu vielä, eli nyt ihan lähiaikoina alkaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton koulutus Lasten ja Nuorten puhelimeen. *hymy* Toistaiseksi on tullut vain yksi aikatauluristiriita, eli yhdet oikein kiinnostavat bileet on jätettävä väliin tän takia - ja pelkään pahoin että tämä ei tule olemaan ainoa uhraus minkä teen sen vuoksi, että pääsen tekemään vapaaehtoistyötä. Valehtelisin jollen sanoisi että osittain kaduttaa, mutta on monta hyvää syytä tehdä tämä. Ja jos oikeasti alkaa tökkimään niin tuskin minua putkaan heitetään jos jätän tuon kesken. Vuoden sitoutumista toivoivat kuitenkin, saa nähdä miten elämä vie...

Ei kai tässä muuta! Avainsanat: WtF UK! Riimutatuoinnit ja riimupäivät! A State of Trance, Imgur, kulta, pressanvaalit, lumi ja pakkanen, pelailu Suskin ja Timon ja Tinin kanssa.