sapeli

sapeli

jokukukamikä?

February 2005

Flunssa-updeitti

By sapeli, Wednesday 23.2.2005

Normaalisti olisi kirkkaan auringonpaisteen kannattaja tähän aikaan vuodesta, mutta tänään se häiritsi muutenkin nihkeää nukkumista vähän liikaa *hmph* Tänään ei päätä eikä korvaa särje niin paljoa kuin eilen; kurkku on tosin yhä kipeä ja nielussa on aivan liikaa jotain limaa. *eiei* Mut kai se taas meinaa sitä että nuo poskiontelot alkaa tyhjenemään, mikä on ihan hyvä asia. Taisin myös yöllä saada hikoiltua vähän kuumetta pois kun jossain vaiheessa heräsin siihen että on kylmä koska vaatteet ovat kosteat *ding* (Ja kyllä, hikeä se oli *vink*)

Silti, on sen verran uupunut ja sekava olo etten varmaan tänäänkään saa paljoa muuta aikaiseksi kuin ehkä suihkussa ja kaupassa käynnin... *uuh*

16:11 - 37.9 astetta

Hobitti eli Sinne ja Takaisin

By sapeli, Tuesday 22.2.2005

Sain viime yönä luettua tämän erinomaisen kirjan jälleen kerran - tällä kertaa tosin (muistaakseni ensimmäistä kertaa) alkuperäiskielellä. Viimeisissä parissa kappaleessa oli muutama ihan kiva quote mitkä ajattelin pistää tänne itselleni muistiin ja muillekin pällisteltäviksi. *hih*

"The stars are in blossom, the moon is in flower,
And bright are the windows of Night in her tower."

(Pieni pätkä Rivendellin haltioiden tuutulaulusta, imo aika ihastuttava yön vertauskuva)

"Then the prophecies of the old songs have turned out to be true, after a fashion!" said Bilbo.

"Of course!" said Gandalf. "And why should not they prove true? Surely you don't disbelieve the prophecies, because you had a hand in bringing them about yourself? You don't really suppose, do you, that all your adventures and escapes were managed by mere luck, just for your sole benefit? You are a very fine person, Mr. Baggins, and I am very fond of you; but you are only quite a little fellow in a wide world after all!"

"Thank goodness!" said Bilbo laughing, and handed him the tobacco-jar.

(Kirjan viimeiset kolme repliikkiä, mukavasti sanoiksi puettu ajatus kohtalosta ja onnesta.)

(PS: rakas päiväkirja, olo on ihan kuollut *nuha* *poks*)

Eioohyväoloei

By sapeli, Monday 21.2.2005

Pitkästä aikaa karsein olo *poks* Ei siinä tarpeeks että eilen oli koko päivän vähän heikotus ja väsy olo Hallmark-rientojen jäljiltä, iltaa myöten ja varsinkin viime yönä iski ihan kunnon flunssa... Nyt on aika epäkuollut olo *eiei*

Korvat on lukossa ja niitä särkee; poski- ja otsaontelot on tukossa ja niitä särkee; niskaa ja selkää särkee; päätä särkee; kurkkua särkee ja nieleminen sattuu; oon puraissut yöllä kieleen ja siihen sattuu; väsyttää ja uuvuttaa ja on kylmä; ja on ylipäänsä jumittava ja kuumeinen olo. *super**nuha*

Ja töitäkin pitäis tehdä *poks* No, onneks ei oo mitään deadlinejä vielä sovittu niin saa tänään keskittyä paranemiseen ja itsen hoivaamiseen. *hymy*

Houkuttaa...

By sapeli, Monday 7.2.2005

Täällä ois:

- Euroshopper päärynäsiideriä (mikä on parasta päärynäsiideriä mitä oon maistanu)
- Melonisiideriä (kiitos vinkistä Mila ja Marianne)
- Amarula-kermalikööriä
- Triple Secciä
- Vaniljakossua
- Rommia (kirkasta)
- Valkkaria
- Konjakkia

... hiukan houkuttais *juonittel*

Uusi aamu, uusi näkökulma

By sapeli, Friday 4.2.2005

Kävin sitten eilen illalla nukkumaan puoli yhdeksän aikaan, ja heräsin äsken, aamuseitsemältä. Herranjestas, mullahan alkaa olla normaali-ihmisen unirytmit! *ding* Huono tässä on tosin se että mupsu tulee tänään ysiltä illalla kotiin, ja siinä vaiheessa meikä alkaa jo luultavasti koomailemaan... *uuh* Päikkärit vois olla jees jos sais järkättyä *juonittel*

Tuossa nukkuessa sain myös vähän pään sisältöä järjestykseen ja selkärankaa ojennukseen - sain keksittyä ratkaisuja niihin IE-ongelmiin sen nihkeän nettiprojektin suhteen, eli tänään saan mitä todennäköisimmin tehtyä viimeisen ja hienoimman version niistä sivuista. (Jos totta puhutaan, tästä tulee se viimeinen versio, toimi ne tai ei. Oon jo käyttänyt 2x enemmän aikaa tähän projektiin kuin mistä saan rahaa, ja jokaista selainta ei voi koskaan miellyttää.)

Ja jos - ei vaan kun - saan sen tänään valmiiksi, huomenna olisi palaveri sen uuden projektin suhteen, ja koska mupsu ei ole paikalla huomenna niin jos olen oikein ahkera niin voisin saada jopa logosuunnitelmia valmiiksi maanantaita varten. *hihu* Päivässä on monta tuntia tehokasta aikaa, ja jos oikein ryhdikkäästi budjetoin "vapaa-ajan" niin eiköhän tuo onnistu. Se on vaan asenteesta kiinni. *joo*


No höh, ei saa näköjään tehdä kahta blogia samalle päivälle. *hih* Tuli vaan vielä joitain juttuja mieleen ja on semmonen olo että jos alkaa kirjoittamaan niin niistä voi kehittyä jotain ihan mielenkiintoisia juttuja, ja jos ei nyt kirjoita niin sitten ne unohtuu. *hymy* (Vaik pitäis olla jo tekemässä niitä töitä - mut heti tän blogin jälkeen *viheltel* *nauru*)

Mulla on koko elämän ollu aika iltavirkku / aamutorkku-meininki, ja vaikka se sopii meikäläiselle niin aina on haukuttu laiskaksi ja ihmetelty "unenlahjoja" yms. Nyt kun vaihteeksi minä menen nukkumaan ennen hiljaisuutta ja herään ennen auringonnousua, niin huomasin yllätyksekseni että tekis mieli näpäyttää mm. mun veljeä joka päivätyöstään huolimatta nukkui minua pitempään, taikka yhtä mun kaveria (Anania) joka aina ihmettelee mun laiskuutta, vaikka nukun joskus vähemmän kuin se (ainoastaan oudompaan aikaan).

Sitten aloin miettimään: mä olen nukkunut ihan yhtä kauan kuin normaalistikin, ja loppujen lopuks tässä aamulla ja aamupäivällä menee paljon tehokasta aikaa hukkaan kun kukaan ei ole saatavilla. Miksi musta sitten tuntuu että jotenkin nyt tänään olisin jotenkin rehdimpi ja reippaampi ja "parempi"? Kun tekee oikein mieli leuhkia muille että olen nukkunut hyvin ja jo nyt hereillä. On se outoa.

No, tämän tendenssin kun huomasin niin tajusin että se on täysin näkökulmakysymys, taikka siitä kiinni mitä on oppinut ajattelemaan. Mä olen kai aina hiukan mollannut itseäni sisäisesti kun kaikki muutkin on sanonut laiskaksi, ja nyt joku sisäinen ääni hihkuu ja riemuitsee kun en olekaan laiska - asia minkä olen oppinut muilta. Oikeastaan, tässä aikaisin heräämisessä ei ole mitään hienoa. Ihmiset ehkä uskottelevat niin itselleen että jaksaisivat paremmin (pysyä oravanpyörässä), ja ehkä se on lähinnä kateellisten panettelua kun pääsee haukkumaan myöhään nukkuvaa kaveriaan laiskaksi. Olen kyllä aika onnekas että saan valita aikatauluni. (Tai no, niin se on mulle aina järjestynyt - onnea vai mitälie.)

Tämä kaikki jollain tavalla liittyy aiempaan oivallukseeni (tai pikemmin tajuamiseeni) että sisäinen todellisuus (eli näkökulmat ja asenteet ja odotukset) on olennaisempi kuin ulkoinen todellisuus. Musta on aina tuntunut pahalta jos menen nukkumaan oikein myöhään aamuyön puolella, ja sitten taas on tuntunut oudolta ja jotenkin sairaalta taas mennä nukkumaan ennen iltakymmentä, tai jos on vielä valoisaa. Nyt sitä tajuaa että kellonajat on vain numeroita, ja kun oma rytmi on paikassa A niin ei se ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin paikka B. Olisihan tämä pitänyt oppia UnityF:ltä jo kauan sitten. *hihu*

... ja nyt töihin *juonittel*

Hpmh sanon minä. Hmph.

By sapeli, Thursday 3.2.2005

Nämä viime aikojen nukkumaongelmat varmasti liittyvät siihen että yritän alitajuisesti pakoilla töitä kaiken maailman "vielä 5 minsaa bubbelsia" tai "vilkaisenpa vielä onko klubbariin tullut mitään uutta" jutuilla, ja sitten hupsista onkin taas vierähtänyt 10 tuntia. *poks*

Aloin tänään miettimään miksi nettisivujen tekeminen on muka nyt niin vastenmielistä kun se on aiemmin ollut ihan kivaa, ja päädyin kahteen tekijään ongelman ytimessä. 1) leiskan tekeminen on luovaa hommaa ja kun inspiraatiota ei ole, sitä ei ole. Ja kun asiakas (ja minä itse) ei ole oikein tyytyväinen siihen leiskaan minkä sain aikaiseksi niin minkäs teet... 2) aina kun olen saanut mielestäni täydellisen sivun aikaiseksi, asiakas ilmoittaa että hänen IE versio x.y. menee kohdassa a ja b rikki. *grr* Ja mulla ei voi tuota täsmälleen samaa versiota olla koska on eri käyttis. *hmph* Eli en voi oikein edes testata mikä niissä on vikana, ja nyt on jo tehty sivut kolmeen kertaan uusiksi. Toisin sanoen, työ tuntuu turhalta, vähän kun sokkona yrittäisi maalata Mona Lisaa. *eiei* Ei mikään ihmekään ettei innosta yrittää. Plus, kun ei myöskään ole minkäänlaista deadlinea niin on helppo löysäillä...

...paitsi että seuraava projekti jonka aloittamiseen oli alunperin puhetta olevan vielä ainakin 2 viikkoa mässähtikin syliin. Toisaalta, ei ole minun vikani että projektin aloittaminen aikaistui näin paljon, mutta toisaalta jos en olisi vältellyt töitä, olisin nyt ihan virkeä ja valpas ja valmis aloittamaan uutta projektia. Nyt on joko väännettävä hiki hatussa tuo inho-nihkeily-projekti loppuun viikonlopun aikana tai alettava tekemään kahta projektia päällekäin (mikä sinänsä voisi toimiakin koska molemmissa kuitenkin pitää välillä odottaa asiakkaan palautetta ennen seuraavaa vaihetta). Silti, kumpikaan vaihtoehto ei oikein houkuta.

Hmph sanon minä. Hmph.

Rytmit TAAS sekasin *hmph*

By sapeli, Wednesday 2.2.2005

Tää tuntuu olevan tämmönen tiistai-syndrooma... Viikonloppuna tulee valvottua bileiden ja jatkojen takia pitkään ja herättyä suht aikaisin (kun on yleensä hyvää seuraa *pihkassa*), sunnuntai-maanantai yönä tulee sitten nukuttua pois univelat, ja sitten maanantai-tiistai yönä ei saa unta.

No, meikä sitten ajatteli taas vaihteeks olla yön nukkumatta että saan rytmit kohdalleen, mutta tajusinkin sitten että mullahan on keskiviikkona puoliltapäivin hammaslääkäri! Eli toisin sanoen, piti käydä sen verran ajoissa nukkumaan että ehti nukkumaan vaikka 16 tuntia ja herätä issekseen... No, kello on nyt vähän yli neljä aamulla ja hereillä ollaan - sen 16 tuntia nukkuneena. *igor*

Toisaalta, nyt ei pitäis olla vaikeuksia olla hereillä johonkin iltakasiin tai -kymmeneen, jolloin vois käydä nukkumaan ihan hyvillä mielin. Ei siis Supercoolia tänään, kiitos. *joo*