sapeli

sapeli

jokukukamikä?

January 2005

24h jotka määrittelevät uudelleen todellisuutta

By sapeli, Sunday 23.1.2005

Olen aivan megaväsynyt - en ole nukkunut n. 30 tuntiin ja olen ollut siitä noin 24 tuntia juovuksissa... Mutta nuo edelliset 24h ovat merkinneet mun elämässä ehkä enemmän kuin mitkään 24h vuosiin.

Kaikki meni suunnitelman mukaan. Ei minun suunnitelmani, eikä kenenkään kaverini suunnitelmani, mutta oli selvää että kaikki kävi juuri niin kuin pitikin käydä. En päätynyt niihin bileisiin minne olisin halunnut, mutta se oli hyvä asia. Tapasin aivan uusia ihmisiä joiden kanssa oli outo yhteys ensimmäisestä sekunnista lähtien. En päätynyt sinne jatkoille mitä luulin, mutta mikään ei olisi voinut käydä paremmin. Koko periodin kruunasi hymy joka varmisti että olen ymmärtänyt asian oikein - ja todellisuuteni on nyt erilainen.

Satunnaisia oivalluksia (lähinnä oma muistio):

1) on aina parempia vaihtoehtoja, ja on aina huonompia vaihtoehtoja. täten kaikki on subjektiivista, ja tavallaan minkä tahansa määrittely on kuin valitsisi pisteen kehällä - siitä pääsee eteenpäin ja taaksepäin, mutta se onko se huonompi vai parempi riippuu täysin näkökulmasta. simppeliä, mutta tuon oivaltaminen ja kokeminen totena on vähän eri juttu.

2) jos ei ole mitään muuta kuin peili, kukaan ei tule muistamaan sinua. jos kaksi peiliä peilaa toisiaan, lopputulos on paradoksi, äärettömyys, joka katoaa tyhjyyteen.

3) ihmisten väliset tilanteet ja olosuhteet voidaan määritellä äärettömän monella eri tavalla, ja ne kaikki ovat ihmisten luomia. mikään ei ole oikeampi kuin toinen, mutta kaikki eivät toimi kaikille. rakkaus on universaali voima.

4) ihminen luo oman todellisuutensa. se todellisuus minkä itse luomme on todellisempi kuin se fyysinen atomien ja energioiden maailma, ja meillä on voima ja valta muuttaa todellisuutta mielemme mukaan. sitä valtaa ei voi käyttää väärin, mutta ihminen ei myöskään voi tietää mitä sillä vallalla pitää tehdä. voimme siirtyä todellisuuden pinnan tuolle puolen, kävellä jumalina kuolevaisten joukossa ja nähdä sen kaiken absurditeetin, mutta myös sen kaiken nerokkuuden. a moment of pure brilliance. maailma on käsittämättömän kaunis. ja se on minun luomukseni.

Tavallaan paljoa epätodennäköisempää tapahtumien ja sattumien ketjua ei voi kuvitella, mutta toisaalta koko elämäni on rakentunut tätä pistettä varten - ja tässä pisteessä mikään muu menneisyys ei olisi voinut olla mahdollinen. Olen nöyrä tämän kohtalonvirran edessä, ja tiedostan että en ole pelinappula mutta en myöskään ole pelaaja; olen itse se virta.

Mikään ei ole enää samaa. Olen valmis luomaan uuden maailmankaikkeuden. Tervetuloa jakamaan se kanssani.

Henkistä väsymystä

By sapeli, Monday 17.1.2005

Kaikki tutut tästä jossain vaiheessa kuitenkin kuulee joten säästänpä kaikilta aikaa ja vaivaa ja kirjoittelen tänne tämän hetken tunnelmia...

On aika päämäärätön olo. Mulla on koko elämän ajan olleet ns. reaalimaailman päämäärät ihan yksi hailea - on ihan sama saanko omakotitalon tai hienon auton tai maineikkaan uran, kunhan elämä on merkityksekästä ja onnellista. Silloin tällöin on ollut henkisen kasvun kausia kun olen imenyt uusia ideoita ja vaikutteita kuin pesusieni, välillä on taas hiljaisempaa ja elelen vaan ja tunnustelen kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.

Olen nyt kaksi kertaa ollut vakavemmassa ihmissuhteessa, ja olen nyt huomannut että molemmilla kerroilla jostain syystä kadotan elämän punaisen langan - jotenkaan en enää osaa kulkea omaa tietäni kun otan toisen huomioon kaikissa päätöksissäni. Sama ilmiö esiintyy myös siinä kun autan muita ihmisiä, mutta usein nämä avuntarpeet ovat kertaluontoisia eivätkä paljoa vaikuta elämän suuntaan ylipäänsä.

Vastaus vaikuttanee monen mielestä itsestäänselvältä - pidä parempi huoli itsestäsi, koska et voi auttaa muita jos et ensin auta itseäsi. Ja tätä on moni jo sanonutkin viime kuukausina. Mutta se ei ole minulle niin helppoa ja syy on monimutkainen. Aluksikaan, uskon että hyvyys ja pahuus ovat perin subjektiivisia asioita, ja että lähimmät kunnolliset vastineet ovat epäitsekkyys ja itsekkyys (eli toisin sanoen se kuinka paljon omaa mielihyvää saa muiden mielihyvästä). Siispä olen elänyt melkeinpä koko elämäni epäitsekkyys korkeimpana hyveenä, koska en itse paljoa muuta ole kokenut tarvivani kuin muiden olevan tyytyväisiä.

Se ei näköjään enää riitä. On aika kiduttavaa kun tietää olevansa tyytymätön tilanteeseen, mutta ei tiedä mitä haluaa. On varsinkin kiduttavaa kun tiedostaa että se mitä on aina luullut kaikkein korkeimmaksi hyveeksi ja parhaaksi asiaksi minkä muille voi tehdä onkin hitaasti tappavaa myrkkyä.

Koitapa tästä nyt sitten tehdä muutos "parempaan".

Paremmalta näyttää, kaikin puolin

By sapeli, Friday 14.1.2005

Pääsin sitten nukkumaan puol yhdeksältä (illalla), zykloniuksen ja jammailijan hyvien öiden toivotteluiden saattelemana (*hali*), ja nukuin hyvin yli yhteentoista (päivällä) - eli rytmit on vihdoin taas järkevässä paikkaa ja onnistuin nukkumaan yön hyvin. *jiihaa* Tästä voi alkaa taas normaalielämä.

...mikä heti taas alkoi masentamaan kun aikaa on yllättäen taas liian vähän. Töitä pukkaa (mikä on sinänsä hyvä, mutta kun ehti jo vähän tottumaan tuohon laiskotteluun... *blush*), klubbarissa roikkuminen vie aikaa (niinkuin esim. tämän blogin kirjoittaminen *nauru*), imutin taas lisää nintendo-pelejä, ja ne roolipelisuunnitelmatkin odottaa... *uuh* No, eiköhän tää tästä, pitää vaan ryhtyä hommiin.

Töitä tosiaan on nyt luvassa lisää - meikäläinen pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdistyneen Helsingin Aikuislukion nettisivut (ei mikään ihan pieni projekti), ja vielä normaalitaksalla eikä millään kilpailutus-nälkäpalkalla. *hymy* Eli rahahuolet kaikonnee piakkoin, tai ainakin vähenee. Ensin tosin pitäisi saada alta pois tämä nykyinen projekti, parin itämaisen tanssin opettajan sivut. *joo* Mut tässäkin on jo vaikein eli luova osuus ohi; tästä eteenpäin it's all code, baby. *hihu*

Löysin muuten UnityF:lle täydellisen pelin *nauru* Mut en kerro siitä sen enempää jos se vaikka lukee tätä... *vink* Harva asia on kivempaa kuin toiselle ilon tuominen, ja harva asia on tärkeämpää tässä elämässä kuin muiden elämien helpottaminen. Nämä asiat on mulle tärkeämpiä kuin oikeastaan mikään muu. *sydän* Tosin sen verran itsekäs olen vielä että valkkaan aika tarkkaan ketä autan ja ilahdutan, kaikille kun ei aikaa riitä.

No, paras etten löpise paljoa enempää - mitä pikemmin pääsen klubbarista pois, sitä pikemmin pääsen välttelemään jollain muulla keinolla töiden tekemistä. *hih*

PS: popparit on *slurps*

Rytmit yhä pielessä *hmph*

By sapeli, Thursday 13.1.2005

Jatkoa edellisestä... Elikkä olin hereillä sen 30h silloin su-ma, jonka jälkeen nukuin 18h. Sitten olin hereillä 20h ja menin puoliltapäivin "päiväunille" - nukuin 5h. Sinnittelin puoli kahteentoista asti ja kävin uudelleen nukkumaan, mutta nyt heräsinkin jo aamukolmelta. *uuh* On tää perin outoa. Unimäärä heittelehtii niin paljon että on mahdotonta päätyä herämään mukavan virkeänä tiettyyn aikaan päivästä. *eiei*

Toisaalta, kivasti tässä on saanut tehtyä kaikenlaista. *joo* Fantasiamaailman kulttuurisuunnitelmat etenee mukavasti ja Castlevania kolmostakin olen ehtinyt pelailemaan. *hihu* Premi tosin jäi väliin mut tulee niitä bileitä...

Ai niin, päivän *uuh*: mupsu soitti että siellä missä se on intissä on pakko olla vähintään 9kk *nyyh* Saa nähdä kuinka raskaaks tää käy pitemmän päälle... Mut onneks se on sanonut että siellä on ihan kivaa. *hymy*

Päivän biisi: Way Out West - Mindcircus (Gabriel & Dresden Mix)...

Falling in
six hours from morning
and falling in
sink me off to... sleep

I'm so tired
I gotta sleep
I wanna wake up from a dream
I've had enough
I need to sleep


*haukottel*

I can't get no sleep... (aijai, tuplanegatiivi *vink*)

By sapeli, Wednesday 12.1.2005

Mietinpä tuossa aiemmin sängyssä turhaan pyöriessäni että vuoden tai parin päästä ois kiva pystyä muistelemaan taaksepäin mitä elämässä oikein tapahtui aiemmin - mulla kun tunnetusti muisti alkaa krakaamaan jo näinkin hehkeässä iässä. *hih* Joten nyt kun en saa unta niin ajattelin aloittaa tämmöisen päiväkirjantapaisen...

Mupsu on intissä... Meillä on tänään 4kk täynnä siitä meidän epävirallisesta aloituspäivästä mistä me tavallaan sovittiin että se kaikki alkoi... (Mehän tavattiin sohva-halluissa mutta kyse ei ole siitä *vink*) Pistin sille tekstarionnittelut ja menin nukkumaan se meidän pervo pesukarhu kainalossa. *hihu*

Pitäis kyllä koittaa saada vähän nukuttua; en vielä oo päättänyt oonko menossa premiin supercooleihin vai en - toisaalta houkuttais koska OlliS soittaa, mut toisaalta se ei oo niin olennainen tapahtuma, sinne menis rahaa (ainakin se narikka mut sillä rahallakin syö päivän), ja sieltä pitäis lähteä aikaisin kotiin kun yöbussit ei kulje *grr* Mut siitä huolimatta tää on aika inhottava kun rytmit on näinkin paljon päin prinkkalaa.

Sain äsken löydettyä ja asennettua erittäin hyvin toimivan NES-emulaattorin ja Castlevania 3sen *jiihaa* Lupasin kyllä aiemmin että en ala pelaamaan ennenkuin mupsu on kanssa täällä - se kun on meidän paikallinen Castlevania-nero ja -fanaatikko *nauru* - mutta otin nyt pienen etuoikeiden kun se on jo tätä pelannut, mä en, ja se ei oikein nyt pääse tänne ihan niin usein kuin aiemmin... *uuh* Eli kun sitä ei saa niin jotain kivaa sentäs, eiks niin? *hihu*

Tänään/eilen tein myös UnityF:lle uuden stylesheetin ja oon siitä aikas ylpeä *hymy* Tosin lähes kaikki materiaalithan tuli suoraan asiakkaalta itseltään, mutta niiden yhdistely ja sen puoliläpinäkyvän css:n teko oli kyllä ihan riittävä puuha että voin ottaa siitä itsellenikin vähän mainetta ja kunniaa. *iloinen* Koittakaapa muuten laskea kuinka monta niitä pikkukummituksia siellä oikein on... *hih*

Ja niille jotka haluaisivat omaa stylesheettiä: laskin että jos UnityF olisi ollut virallinen asiakas joka olisi tarvinnut mun apua nettiprojektiin, olisin normaalitaksan mukaan laskuttanut yli 200 tuosta urakasta... Täällä on monta ihmistä joilla on ehkä enemmän aikaa ja innostusta tehdä stylesheettejä ilmaiseksi, mutta jos haluatte pienen korvauksen antaa meikäläisen ajasta niin eiköhän sekin järjesty... (tyyliin juoma tai pari seuraavissa bileissä missä tavataan *joo*) Tarkoitus ei ole kuulostaa ahneelta mutta ymmärrätte varmaan että ihan joka päivä ei viitsisi panostaa kuutta tuntia toisen stylesheetin tekemiseen (kyllä: kuvien etsiminen ja muokkaaminen sekä stylesheetin värien ja muiden efektien säätäminen vie aikaa)... Paitsi jos siinä on joku porkkana. *joo*

Fantasiamaailman suunnitelmat etenee mukavasti - suurpiirteinen kartta on valmis (http://snorkkeli.homeip.net/~spl/rpg/worldmap.jpg) ja kaikenlaisia suunnitelmia on jo valmistunut ihan mukavasti. Seuraava projektin osa on määritellä kaikki 32 kuolevaisten kuningaskuntaa - kuinka suuria, mitä maastoa alueella, mitä kauppatavaroita, minkälainen hallitusmuoto, minkälainen kulttuuri ja/tai rotu siellä asustaa, paljonko magiaa on käytössä, kuinka vahvaa paikallinen magia on, ketä palvotaan ja miten, paikallinen kieli, valuutta ja kalenteri... On siinäkin savottaa kun nuo määrittelee niille kaikille... Mut ei oo kuin yks asia minkä kanssa puuhastelen mieluummin kuin fantasiaroolipelien kanssa - ja se on just nyt intissä *vink* *pihkassa*