20.10.@Klubi:
VIDEO- JA FILMIKOLLAASI
EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN (Blixa Bargeld: voc; Alexander Hacke: b; N.U. (Andrew) Unruh: perc; Rudolph Moser: perc; Jochen Arbeit: g; Ash Wednesday: key)
BLIXA BARGELD: Sooloäänikollaasi & nokkelaa sanailua
MOSERMEYER (Rudolph Moser: perc; Christopher Meyer: g, key)
21.10.@Pakkahuone:
EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN (Kokoonpano kuten edellä)
Bändi voi järjestää 30-vuotiskiertueensa keikat hyvinkin eri tavoin, kuten olen itse saanut todistaa lyhyen ajan sisällä. Se voi tehdä niin kuin 22 Pistepirkko Tavastialla lokakuun alussa ja soittaa setin, joka ei käytännössä eroa kestoltaan tai kappalevalikoimaltaan tavallisesta juuri lainkaan. Tai se voi järjestää fanikunnalleen jotain erikoista ja monipuolista ja niin runsasta, ettei kaikki tarjonta edes mahdu yhdelle illalle, kuten teki saksalainen teollisuusmetelipioneeri Einstürzende Neubauten menneellä viikolla Tampereen Lost in Music -tapahtumassa.
Ensimmäinen ilta pienellä Klubilla alkoi hyvin aikaisin: Itse saavuin paikalle ennen puoli kuutta, ja silloin filmiesitys oli jo pyörimässä. Filmi ei ollut dokumentti eikä edennyt sen kummemmin ajallisessa, teemallisessa kuin missään muussakaan äkkiseltään hoksattavassa järjestyksessä. Se oli vain jonkin lainen kooste, mutta runsas ja klippimäisyydessäänkin ihan kiinnostava. Vaan kylläpäs tämän bändin historiaa olikin tallennettu liikkuvana kuvana runsaasti, esitys kesti muistaakseni täydet kaksi tuntia! (Se tosin ehti alkaa alusta uudelleen, joten ehdin nähdä nekin osuudet jotka olivat menneet ohi silmiltäni ennen saapumistani.) Pikkuisen se alkoi jo puuduttaa, varsinkin kun noin puolet materiaalista oli entuudestaan tuttua omasta video- ja dvd-kirjastostani, mutta - niin - toinen puoli ei sitten ollutkaan. Oli erityisen mukavaa, ettei E.N. ollut deletoinut kuvamateriaalista pois porukoista lähteneitä jäseniään (kuten esim. Kraftwerkilla on ollut tapana tehdä historiaansa uudestaan kirjoittaessaan) vaan valkokankaalla vilahtivat niin ennen levytysuraa muille teille lentäneet lyömäsoittajat Beate Bartel ja Gudrun Gut kuin myös alkuvuosien musiikki-ideologian keskeinen hahmo F.M. Einheit, joka ei aikanaan sulattanut bändin suunnan muutosta "popimpaan" suuntaan ja käsittääkseni siksi erkani kuvioista.
Roudaustauon jälkeen lavalle ahtautui itse orkesteri moninaisine itse kyhättyine instrumentteineen, lähinnä lyömä- ja paukutussellaisineen. Etukäteen oli jo tiedossa, että ensimmäisenä päivänä olisi tarjolla vain lyhyt setti, joten vajaan tunnin (45 min?) mittainen esitys ei jättänyt hampaita kirskumaan, korvat kylläkin, kuten asiaan kuuluu. Tai itse asiassa, tämä lyhyt keikka on tainnut olla paras kolmesta elämäni E.N.-kokemuksesta. Se voi johtua osittain kappalevalikoimasta - "ein Seltener Vogel" hiukkasen typistettynäkin versiona esimerkiksi on 2000-luvun jähmettävimpiä kappaleita, "Nagorny Karabakh" taas kauneimpia - mutta se voi johtua myös keikkatantereen intiimiydestä. Tampereen Klubille ei montaa sataa ihmistä mahdu, ja etummaiset pääsevät halutessaan vaikka haistelemaan soittoniekkojen paljaita varpaita. (Kahdella heistä oli paljaat jalat, ja siitä kohta lisää.) Tottakai sellainen vaikuttaa bändiinkin: Kun päästään oikein lähelle faneja, niin keskinäisestä reagoinnista voi tulla hyvinkin tiivistä. (Minäkin sain katsekontaktin jokaiseen soittajaan.) Ja vaikka yhtyeen keulahahmo Blixa Bargeld äyskikin olkansa yli roudareille ja äänihenkilöille koko ajan, kuten hänellä pahana tapana on (tästäkin vielä lisää), niin hän vaikutti kuitenkin aika relalta.
Se rentous pääsi hyvin esille osiossa, jossa Bargeld asteli yksin lavalle pitämään vokaalisen lavashow´n, jos sitä sellaiseksi saan kutsua. Sen alkajaisksi hän ratkaisi kysymyksen, joka minua oli vaivannut yli kaksi vuotta, eli bändin edellisestä Suomen konsertista asti: Mikä vitsi siinä piilee, että hän ja basisti Hacke tepastelevat lavalla paljasjaloin? Se vitsi on lattialle sijoitettu laite, jolla he voivat tehdä liveluuppeja kesken keikan! En nähnyt sitä (en ollut eturivissä), mutta eiköhän se jollain lailla muistuta kitarapedaalia, paitsi että vaatii sellaista tarkkaa tatsiaa, jota ei voi kengät jalassa saada. Eniwei, vaikka Bargeldin esitys oli ilmeisen tarkkaan etukäteen suunniteltu (hänellä oli ihan reilusti paperit ja sekuntikellot esillä ja hän siis selitti meille luuppilaitteensa toimintaa), myös hänen sarkastinen nokkeluutensa ja alykäs tilannekomiikan tajunsa pääsivät säihkymään, etenkin kun hän nolasi meidän muiden säälimättömäksi riemuksi esitystään häiriköineen juoppolallin. Sooloesityksen kohokohta oli viimeinen numero, jossa hän rakensi luupeista ja pölinänpätkistä kuvaelman siitä, millaista on paahtaa saksalaisella moottoritiellä ja hairahtua huudattamaan autostereoista radioasemaa, joka suoltaa kuuluville hirvittävää musiikillista roskaa. Siinä hänen hupipuolensa puhkesi totisesti kukkaansa! Ja tämä kaikki muuten englanniksi, myös ne nopeat yleisölle heitetyt nokkeluudet kumpanakin päivänä.
Mosermeyer-sivuprojekti ei ehkä ollut ehtinyt harjoitella settiään eikä chekata soundejaan niin huolellisesti kuin olisi ollut syytä. Vai mitäs pitäisi ajatella esityksestä, jossa toinen soittaja joutuu huomauttamaan muutaman minuutin soiton jälkeen laulumikrofonin kautta toiselle, että me muuten soitetaan eri biisejä? No, noin muuten minä ajattelin kaksikon rytmillisistä ja kiihtyvistä rypistyksistä, että kivaahan tämä. Ei tyyliltään lähelläkään pääbändi Neubautenia, joten iltahan sen kuin monipuolistui loppua kohden. Minulla on yksi Rudi Moserin soololevy, johon en ole ehtinyt tutustua tarpeeksi hyvin, mutta jotenkin tämän osion musiikki kuitenkin muistutti minua sen yksinkertaisista melodiamaailmoista ja kappalerakenteista. Liekö materiaali sieltä peräisin?
(Kaikkinensa tämä konserttikokonaisuuden ensimmäinen iltapuhde kesti melkein kuusi tuntia! Siksi minä päätin jättää väliin Club Volumessa järjestetyn Harder.fi-illan, vaikka veto sinne olikin kova - en minä ihan alvariinsa Tampereella hyppää. Ratkaisuni oli ilmeisen onnistunut kummankin osapuolen kannalta - minä en ollut nuupallani torstai-illan pääkonsertissa, ja
Harder.fi onnistui Klubitukseen tulleista kommenteista päätellen erinomaisesti.
)
Keskiviikon hulppean lämmittelykokonaisuuden jälkeen torstain varsinainen Neubautenin 30-vuotiskonsertti ei yllättäen noussutkan ihan samoihin sfääreihin. Antikliimaksista oltiin kuitenkin kaukana, sen haluan sanoa heti: Hieno keikka täynnä upeita biisivalintoja ja musiikkia jota kukaan muu tässä maailmassa ei soita. Haluan kuitenkin siivota ne kaksi elämystä häirinnyttä säröä alta pois.
Ensinnäkin poppoon monipuolisen, pitkälti itse rakennetun ja sähköjohdoitetun ja usein vain yhtä zipaletta varten lavalle rakennettavan instrumenttivalikoiman virittäminen soittokuntoon taitaa vain kertakaikkiaan olla mahdotonta kelle tahansa roudarille. Seuraa äänenkiertoa ja kaikujen katoamista, ja esiintymislavalla käy tauoton hyminä (joka ei salin puolelle kuulu). Blixa Bargeld ei siedä tätä ollenkaan, ja ilmeisesti Pakkahuoneella nämä akustiset ja nyanssiset ongelmat korostuivat hänen korvissaan aivan erityisesti. (Niin... Tällaisiin asioihin keskittymisen takiakohan raakojen ja rupisten äänimaisemien Einheit aikanaan lähti yhtyeestä?) Katseet joita Bargeld heitti lavan vierustalle eivät välttämättä olisi tappaneet ketään, mutta voin kuvitella, että heiveröisimmät roudarit singahtelivat seinille, jos eivät ehtineet väistää niitä ajoissa. Solisti kävi myös muutaman kerran kesken kappaleen äksyilemässä teknilliselle henkilökunnalle lavan ulkopuolella ja kireys välittyi myös hänen spiikeistään. Ei niin, että hän olisi mollannut yleisölle avustajiaan, mutta hänen supliikkinsa ei ollut totutun nokkelaa ja runsasta. (Se, että bändi joutuu roudaamaan instrumentteja jokaisen biisin välillä ei ole haitta vaan kuuluu kuvioon. Ajatelkaapa vaan: Neubauten ei ollut tuonut Tampereelle erästä yhden kipaleen väliosassa - ja vain siinä - käytettävää tonnin painoista turbiiniviritelmää,... mutta muuten se rohjake kyllä kulkee juhlakiertueella mukana!)
Toiseksi millään muulla orkesterilla maailmassa ei ole repertoaarissaan "Haus der Lügen" ja "Headcleanerin" kaltaisia ryskeklassikoita joita ei muka voi soittaa joka keikalla. Ne siis haluaisi kuulla unohtumattomina versioina, jos ne saa kerran elämässä elävänä kuullakseen. Nämä kappaleet ovat vanhempaa materiaalia, ajalta ennen nykyistä (joskin pitkään yhdessä toiminutta) kokoonpanoa, ja sen huomasi livetilanteessa. "Headcleaner" varsinkin oli huonosti valmisteltu. (No, Tampereen heitto oli kuulema ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen kun kappaletta edes esitettiin livenä, joten siten saimme kyllä kokea jotain harvinaislaatuista - sylettää siinä mielessä tällainen rutkutus.) Toisekseen toisekseen: "Headcleanerin" aikalainen ja molemmilla keikoilla soitettu "die Interimsliebenden" potki, rymisi ja kosketti sieluani ja kroppaani kahdesti. "Installation # 1", jota en koskaan edes uskonut livenä kuulevani, oli myös minulle pitkän linjan konenytkyjälle lumpiota liikuttava elämys.
Ajoittaisesta keulahahmon äreydestä ja yllättävistä teknisistä vastoinkäymisistä (kuten ihmisen kylkiluita muistuttavan lyömäsoitinviritelmän romahtamisesta) yli päästyään orkesteri taisi aistia, että me yleisö tykkäsimme näkemästämme ja kokemastamme yhtä kaikki. Kyllähän me nyt Neubautenimme tiesimme, ei meistä kukaan odottanut playbackiä kuulevansakaan ja tanssityttöjä näkevänsäkään. Tuittupää-Bargeldillakin taisi olla hurraavan yleisön ansiosta aika kivaa, vaikkei kaikki teknisen puolen kanssa natsannutkaan - tätä minä perustelen sillä, että hän tuskin olisi raastanut kitarisojaan kuuluisalla kissantappokirkunallaan "viihteen vuoksi" niin paljon kuin hän nyt teki, jos häntä olisi ottanut päähän yleisön olemus tai käytös. Ja me Pakkahuoneelle pakkautuneet ihailijat muuten taputimme bändiltä encoret rytmikkäästi ja määrätietoisen sinnikkäästi - eiköhän siitä saa arvostusta sellaiselta yhtyeeltä kuin Einstürzende neubauten.
Bändin loppuheitto jälkimmäisen encoren päätteeksi kuvaa osuvasti, ja sulki hienosti kahden illan kokonaisuuden siinä missä kiteyttää oman teini-iässä alkaneen fanisuhteeni ja orkesterin kuvia kumartamattoman asenteen: "Kun kohtaatte Jumalan, voitte sanoa hänelle, että olette nähneet hänen lempibändinsä."
