CLINIC 2 years anniversary presents ASTRIX "RED MEANS DISTORTION WORLD TOUR" 12.2.2010 @ Voimala, He

151 posts, 8 pages, 58,378 views

-Clinic-

Posts: 838

#1 • • Edited -Clinic-
astrixnetjula.jpg

ASTRIX_RMD_COVER.jpg

Astrix pähkinänkuoressa:

Astrix on ehdottomasti eräs merkittävimmistä 2000-luvun israelilaisen psytrancen tuottajista. Hänen 2002 julkaistu ensialbuminsa 'Eye To Eye' muutti koko psykedeelisen trancen vuosiksi eteenpäin. Nostattavat psykedeeliset melodiat yhdistettynä rullaaviin ja groovaaviin bassolinjoihin täyttivät tanssilattiat ympäri maailman ja pian lähes tulkoon jokainen psykeartisti maailmalla lähti joko suoraan jäljittelemään hänen soundiaan tai ainakin otti siitä vahvasti vaikutteita.

Eye to Eye oli täynnä oman genrensä hiteiksi nousseita kappaleita. Esimerkkinä annettakoon vaikka Scientific Reality, joka kuuluu mm. DJ Poliisin all time top 10:een.


Ensilevystään asti Astrix on ottanut paikkansa melodisemman psyketrancen kirkkaimmassa kärjessä ja pitänyt paikastaan kiinni myös albumeillaan 'Artcore', josta nostettakoon esimerkiksi levyn nimikkokappale


Artcoren jälkeen vuorossa oli albumi 'One Step Ahead' joka ilmestyessään joulukuussa 2008 oli enää harvoja full on-albumeita, jonka kappaleissa kuului tuo "kultaisten vuosien" 2002-2004 fiilis, johon on sekoitettu aimo annos nykyaikaista israelilaista psyketrancevibaa. Esimerkkinä albumin avausraita 'I Scream'


Näiden albumien lisäksi Astrixilta on tullut suuri määrä remixeja, ep:itä ja yksittäisiä kappaleita erinäisillä kokoelmilla. Tämä artisti on yksi harvoja tyylinsä läpi vuosien säilyttäneitä israelitrancen pioneereja, jonka soundi on kuitenkin muovautunut vuosien saatossa eri suuntiin. Jos melodinen, psykedeelinen ja nostattava trance on juttusi, olet itsellesi pitkään vihainen jos missaat tämän!

Suomeen Astrix saapuu helmikuussa uuden albuminsa 'Red Means Distortion' tiimoilta. Kokonaisia kappaleita albumin sisällöstä ei vielä ole kuultavissa, mutta ennakkoklippien perusteella luvassa on, kuten Astrixin aiemmillakin levyillä on tutuksi tullut, melodista, tunnepitoista, nostattavaa psykedeelistä trancea. Albumin sisältöön voi ennakkoon tutustua vaikkapa täällä:


___________________________________________________________

CLINIC 2 years anniversary presents ASTRIX
"RED MEANS DISTORTION WORLD TOUR"

Saturday 12.2.2010 / 20:00-04:00 / age 18

Voimala
Parrukatu 2 (Sörnäisten rantatie)
00580 Helsinki

___________________________________________________________

Artists:

ASTRIX (HOMmega, IL) LIVE + DJ SET
http://www.myspace.com/astrixmusic

Orkidea (Unity)
http://www.djorkidea.com

Proteus b2b Poliisi (Säde & Clinic) special psy set
http://www.djproteus.com/
http://www.myspace.com/djpoliisi

Indigo (Sininen)
http://indigo.sininen.piste.org/

Miazu b2b Polly (POTB)
http://www.peopleofthebutterflies.com/


Decorations:

Shoom Deco (Yaga Festival, LT)
http://www.yaga.lt/
http://www.facebook.com/album.php?aid=115710&id=581613544&op=6

Visuals:

Vj Metamystik

Lights:

UzU

Sound:

Precision Audio Premium


Clinic information:

http://www.clinic.fi
http://www.facebook.com/group.php?gid=7893507181&ref=ts

___________________________________________________________

Timetable:

20:00 Indigo
21:45 Polly b2b Miazu
23:00 Orkidea
00:30 Astrix dj set
01:30 Astrix LIVE
02:30 Proteus b2b Poliisi

___________________________________________________________


Tickets:

Clinic visits booked in advance:
22€ from Cybershop (Asematunneli & Kamppi)
22€ + booking fee 1,2€ (total 23,2€+ service fee) from Tiketti (http://www.tiketti.fi)

Charge at the Clinic reception: 27€
Required cloakroom fee 3€
___________________________________________________________


Etkot:

Miksi etkoilla himassa, kun alkuillasta voi lähes samalla hinnalla nauttia juomia täällä hyvän musan parissa ja virittäytyä tunnelmaan klo 20 alkaen Indigon taatusti erittäin mielenkiintoisella chill outista eteenpäin suuntaavalla setillä. Hyvänä bonuksena säästyt vielä jonottamiseltakin!


Sisäänkäynti:

Ennakkolipun ostaneille tulee oma sisäänkäynti Voimalan vasemmasta pääovesta. Tämän saman sisäänkäynnin kautta kulkevat myös VIP-vieraat. Lipunmyynti ovella tapahtuu näin ollen siis oikeanpuoleiselta ovelta. HUOM! LIPUNMYYNNISSÄ KÄY VAIN KÄTEINEN


Järjestyksenvalvonta:

Haluamme varmistaa asiakkaidemme viihtyvyyden jo ennen tapahtumaan sisälle astumista aina viime hetkiin saakka. Tästä syystä olemme valinneet paikalle kaupungin ystävällisimmät ja parhaat järjestyksenvalvojat. Jos olet viettänyt iltojasi esimerkiksi Playgroundissa, Redrumissa, DTM:ssä, We Got Beefissä tai Cubassa, tiedät mistä on kyse.


Eteispalvelumaksu/narikka:

Eteispalvelun hinta on 3 euroa ja se peritään kaikilta. Maksutavaksi kelpaa VAIN KÄTEINEN ja varaamalla tasarahan helpotat ruuhkia ja varmistat kaikille nopeamman ja sulavamman sisäänpääsyn. Kiitos avustasi tämän suhteen jo etukäteen!


Baarit:

Tapahtumaan rakennetaan salin molemmin puolin 2 isoa baaria, jotka on luonnollisesti varustettu A-oikeuksilla. Maksuvälineinä näissä kelpaa VAIN KÄTEINEN. Olemme myös tiedostaneet suurissa tapahtumissa usein ongelmaksi muodostuvan juomien tarjoilun hitauden ja tämän ehkäistäksemme olemme varanneet tapahtumaan baarimikkoja vähintäänkin tarpeeksi.

Paikalla on lisäksi useampia pienempiä juomapisteitä.


Ruoka:

Myynnissä on tapahtuman luonteeseen sopivasti myös intialaista ruokaa sekä liha- että kasvisvaihtoehdoilla.


Äänentoisto:

Vain paras on asiakkaillemme kyllin hyvää. Tästä syystä äänentoistosta vastaakin Precision Audio Premium -äänentoistollaan. Vastaava järjestelmä on ollut käytössä mm. edellisissä Clinicin tapahtumissa Freda51:llä ja Kaivohuoneella, sekä Circuksessa järjestetyissä Love –tapahtumissa. Äänentoisto suhteutetaan tilan vaatimuksiin, jotta Voimalassa usein esiintyneistä äänentoiston ongelmista päästään mahdollisimman tehokkaasti eroon ja jokainen paikallaolija voi nauttia mahdollisimman täydellisestä kuuntelukokemuksesta.


Valot ja esitystekniikka:

Koemme turhaksi luetella jokaista yksittäistä laitetta, joka paikalle tuodaan, mutta takaamme että niin valoja kuin videoscreenejäkin on paikalla yllin kyllin. Kaikesta esitystekniikasta vastaa pitkän linjan ammattilaisryhmä Broadway Finland.


Decot:

Halusimme tuoda tälläkin saralla asiakkaillemme jotain ainutkertaista ja siksipä tapahtumamme visuaaliset puitteet tulee luomaan mm. Yaga –festivaalien decotuksesta vastannut Shoom Deco Liettuasta.

Decojen tekeminen on aikaa vievää ja kaikkea muuta kuin halpaa puuhaa, joten toivon että arvostatte Shoom Deco –ryhmän vaivannäköä ja jätätte decot rauhaan. Niissä ei ole tarkoitus roikkua ja kyllä, ne voivat tulla repimällä alas, mutta sen tekemällä pilaatte bileet itseltänne, sekä mahdollisesti monelta muultakin.

Järjestyksenvalvontamme tulee kiinnittämään yllämainittuun asiaan tarkasti huomiota.


Jatkot:

Ei kunnon bileitä ilman aamujatkoja ;). Viralliset jatkot missäpä muuallakaan kuin kaupungin ykkösjatkomestassa eli Playgroundissa (Iso Roba 10) klo 05:00 alkaen. Bileet jatkuvat aina klo 12 saakka, tarvittaessa pidempäänkin ;). Lineuppia julki myöhemmin!


Avilargecleanb.jpg

___________________________________________________________


Astrix bio

One of the pioneering psy-trance artists of the millennium, Astrix (aka Avi Shmailov), undoubtedly rules the psy-trance roots. He has established himself as a Class A artist and it is clearly heard in his unique and melodic music style. Playing live and spinning his tunes around the world has helped him pave his way to the DJMAG top 100 DJ list and currently sitting at No. 41, Astrix is one of the few artists in the scene who really makes big waves throughout electronic dance music and gaining universal recognition.

Born in Russia in the early 80's, he grew up in Tel-Aviv and began spinning 80's and alternative music in 1995. Playing the European new-wave stuff and some electro, when he heard Goa trance for the first time, it seemed to him like the right combinations of both those sounds. It just made perfect sense and so, in 1997, he started making music and in 2002, after releasing a lot of tracks on various compilations, he made his first solo psy-trance album, 'Eye to Eye' (HOM-mega Records), rated as one of the best albums to date for its superior music production which mirrored his unique approach of finding a fine balance between the chaos of a dance floor and the coolness of at-home listening. In 2004 Astrix headlined a huge bash at London's Alexandra Palace to mark the launch of his second production album, 'Artcore' (HOM-mega Records). Psy-trance fans turned up in droves for his huge party, stating that if one man has remained true to his style, it is Astrix! Unshaken by the popular music myths every track in his live set has that special ingredient to get your hands clapping and your body moving for a standing ovation. In his upcoming third album, 'Red means distortion', Astrix clearly reiterates his distinguished music production style as he leads the way forward with his soul-shaking anthems which have been instrumental in spreading his sound worldwide.

His live and DJ Sets in high profile gigs including Skol beats (Brazil), Brixton Academy and South West 4 (UK), Gathering (Japan), Pacha and Sessions (United States) and Love Parade in Israel, which have seen him play to over 200,000 people at once, taking them into full-on journeys of the most uplifting echelons of the psy-trance world, with a heavy focus on the feelings invoked by the more traditional strains of trance music while never losing site of the groovy element. He cites the likes of Royksopp, Coldpaly, Linkin Park, and Chemical Brothers as inspirations for the non-trance elements in his music, and it's this combination of euphoria and funk, along with his faultless, crystal-clear production technique, that sits him head and shoulders above most producers - psy or otherwise. Astrix stands out amongst many because what he makes is by no means formulaic dancefloor fodder. It's clear listening to his music that he is more of a musician and a rare talent indeed.


D.P.S.L.as3x.jpg

AstrixPartyImage.jpg

Onestepahead_wallpaper.jpg

Astrixlogo.jpg

HOMmegalogo.gif
m1kk3

Posts: 5,560

#3 • • m1kk3 no-life
Astrix *sydän* Tänne pyritään tulemaan.

--
Kabinetti on niinkuin konemusa potenssiin kaksi.

(c) Sir Henri Risti

paupau

Posts: 655

#4 • • paupau Tuhma Bambi
Australia and Asia calling *sydän* Muuten kyllä ehdottomasti..
subu

Posts: 1,174

#7 • • subu Suski
*sydän**sydän* EHDOTTOMASTI PAIKALLA!!! *sydän**sydän*
hane

Posts: 242

#8 • • hane
Huippua!!

--
- Luulotauti paranee tiedolla -

Tiura

Posts: 731

#9 • • Tiura Taika
Oujeah! Näihin voiski tulla *joo*
YourSelf

Posts: 305

#10 • • YourSelf
Joo-o. Damn. India calling, muuten ehdottomasti.. *uuh*
NaSu*

Posts: 236

#13 • • NaSu* psyKepossu
iHa hiMMeeTä!!! *sydän* oi oi oi!!! tätä ei voi missata!!! *jiihaa*

--
....Vuosaaren metsässä mä lämmitän rumpua
mättääni ympärillä kulttuuri kumpuaa....

Tää odotteLis jo KeSäää !!! ;)

supre

Posts: 7

#14 • • supre
Tämä ois parempi jättää missaamatta !!
alphamagic

Posts: 3,628

#15 • • alphamagic
*plur**sydän**ökkö*
ihan mieletön lineuppi :))

--
-Jyri on vähän niinku vanha raveriffi - kaunis ja yksinkertainen.

-Clinic-

Posts: 838

#16 • • -Clinic-
Ennakkoliput nyt myynnissä Cybershopeissa hintaan 22€, sekä Tiketissä 22€ + bf 1,2€ + palvelumaksu.
Mushi Mushi

Posts: 203

#17 • • Mushi Mushi Pipipää...
Huh hu, täst tulee piiiiiiiiiiiitkä odotus aika *jiihaa*
Avatar
#18 • • Krankkenhakken Guest
Astrix! Oh oh uh uh... *jiihaa**sydän*
Mark

Posts: 7,311

#20 • • Mark d a n c e m a c h i n e s
nättiä! *kuolaa*

-M

--
VELHO, CAPTAIN, U NAME IT!