Kyllä siitä telkkankin kattomisesta on joskus jotain iloa

- - - - - - -

Suhde on kuin laastari. Sen voi poistaa joko repäisemällä jolloin se sattuu enemmän (mutta onpahan nopeammin myös hoidettu pois päiväjärjestyksestä), tai sen voi poistaa hitaasti, ihokarva kerrallaan. Se tuo mukavasti lohtua ja suojaa kun elämä on jättänyt naarmuja tai haavoja ja auttaa paranemaan niistä...

Mutta jos tuo vertauskuva osuu kohdalleen niin silloinhan ihmisen ei pitäisi tarvita suhteita, tai ainakaan ajatella niitä pysyviksi asioiksi kun oikeastaan niillä useimmiten vain paikataan jotain vikaa tai puutetta joka itsessään pitää korjata.

- - - - - - -

Christian: (about Sean) "He was my mirror, you know? I'd look at him and see who I was."
Kimber: "Baby, you can't depend on mirrors. They can make you look fat or old or too thin. And Sean's made you look small. Way smaller than you are."

(Yksi ratkaisu - yksi tievaihtoehto - on käyttää useampaa peiliä, koska niiden kuvia vertailemalla saa aika hyvän kuvan itsestään. Toinen ratkaisu, ja tievaihtoehto, on opetella elämään ilman peiliä; näkeekö peili kaiken, sen kuka todella olemme? Onko niin että peilit näkevät vain sen minkä muutkin ihmiset näkevät, ja olisiko niin että juuri sillä ei ole lopulta mitään merkitystä?)

- - - - - - -

Christian: "I feel like a part of me has gone."
Kimber: "Maybe it's a part you don't need any more. Like an appendix. You only know it's there when it hurts and once it's gone, you realise you never really needed it to begin with. You just got used to the pain. I'm glad Sean's gone. If you need a mirror to tell you who you are, you look at me. I know who you are. How big and strong and good you are. (kisses him) Let him go, baby. Just let him go."

Tuo sama vertaus pätee egoon: siihen kuinka takerrumme menneeseen ja tulevaan ja toiveisiin ja pelkoihin... Ego (niinkuin Eckhart Tolle sen määrittelee) on juuri tuollainen - sitä ei huomaa paitsi silloin kun sattuu tai ahdistaa, mutta kun siitä pääsee eroon, tajuaa ettei sitä koskaan tarvinnutkaan.

- - - - - - -

Tajusin tänään myös yhden jutun töissäollessani. Niinkuin olen aiemminkin varmaan maininnut näissä blogeissa, oman tieni käveleminen yksin ja elämäni jakaminen muiden kanssa on ollut sellainen kahtiajakava tekijä jo pitkän aikaa, enkä oikein tiedä kumpi olisi parempi - ja kun olen yrittänyt tehdä molempia vuorotellen, en tee kumpaakaan täysillä.

No, tein tällaisen pienen kaavion:

minä...........................muut
yliminä........................ego
henkinen kasvu..........muiden ymmärtäminen

Havaitsin että jokaisessa kohdassa, oikean laidan asian edistäminen edellyttää (ainakin omalla kohdallani) vasemman laidan asian saattamista ensin hyvälle tolalle. Kuinka voin auttaa muita löytämään tiensä jos itse olen eksyksissä? Kuinka voin hallita egoani jos keskityn vain ja ainoastaan siihen? Kuinka voin ymmärtää muita jos en ymmärrä itseäni ja elämää?

Vastaus on siis helppo, mutta minun piti taas kerran kävellä pitkä kiertolenkki että näkisin sen oikeaksi - on taas aika antaa kaikkien elää omia elämiään ja opetella elämään ilman keinotekoisia rajoja.