Unideprivaatiota ja pohdiskelua

By sapeli, Friday 23.9.2005

No, nyt on taas mennyt 18 tuntia ilman kuumetta mutta äsken heräsin taas siihen tuttuun tunteeseen (nukuttuani vain vähän yli tunnin) - pää ja keho tarvisivat vielä unta mutta yllättäen kaikki unet katoavat ja paikalle tulee toistuvaa merkityksetöntä symboliikkaa josta mieli koittaa saada selkoa. Tällä kertaa kuumeilu-unen aiheena oli tyhjyys. Makasin siinä puolivalveilla ja mielessäni oli tyhjä sarjakuvakehys; alitajunta ei enää pystynyt tuottamaan unia, vaikka tilaisuus olisi.

Muistan ajatelleeni sillä hetkellä että se tuntui samalta kuin olisi maistellut jotain täysin mautonta, ilman kieltä.

Onneksi olin oppinut aiemmista kerroista ja laitoin unimusiikit pois päältä ennen nukkumaanmenoa. Juuri tuollaisissa tilanteissa kun mielen luovuus tyrehtyy tykkänään niin musiikki - ja sen loputtoman toistuvat rytmit ja melodiat - toimii kuin käärmeenlumooja unilleni, saaden ne kiemurtelemaan ahdistavasti jonkin asian ympärillä, uudelleen ja uudelleen.

No, vaikka vaan pari tuntia kerrallaan niin yritän tänään nukkua mahdollisimman suuren osan ajasta jolloin kuume ei vaivaa. Saattaa tosin jäädä illan bileet väliin, niin rauhallisesti kuin aioinkin ne ottaa.


Jossain yhden paikkeilla pääsin vihdoin nukkumaan lisää, vaikkakin oli vielä kuumeen lasku siinä vaiheessa että hikoilin paidan ja housut ja tyynyn ja lakanan märäksi... Tuossa äsken sitten (about klo 19) alkoi unet taas kääntyä siihen suuntaan että huomasin kuumeen nousseen. Nukkuessani olin aivan vakuuttunut että kaikki unet koostuvat neljästä osiosta (vähän kuin sarjakuvastrippi), ja että on olemassa vain noin 12 eri elementtiä mitä noihin osioihin voi sijoittaa. Osa sopii ainoastaan aloitukseksi, osa ainoastaan lopetukseksi.

Siinä sitten jonkun vartin verran metsästin unessa näitä unenpalasia ja koitin kasata "täydellistä unta", mutta sitten alkoi ahdistaa kun ne kaikki unet oli loppujen lopuksi niin samanlaisia, ja se ahdisti vielä enemmän kun tajusin että koska tiesin jo kaikkien palasten sisällöt, mikään siinä unessa ei tulisi enää yllättämään tai viihdyttämään minua. On aika masentavaa olla nukkuessaan aivan varma siitä että on nähnyt jo kaikki unet mitä on olemassa. *uuh*

Mulle kelpaisi nyt kyllä kunnon nuijanukutus, täysmusta kooma.

Comments

There is 1 comment. Please login to read it and write your own.