(disclaimer: tämän on kirjoittanut -ihminen)

Tänään tapasin kuolleen kissan.

Kuolleen kissan joka makasi matkallani kotiin, vaikka olin aivan hyvällä tuullella.

Kuolleen kissan, joka hyvästä mielestäni huolimatta muistutti olemassaolostaan verisellä suullaan ja puuttuvalla silmällään.

Kuolleen kissan, joka oli oma olentonsa, oma yksilönsä, mutta silti oli se sama kissa jonka perheemme hylkäsi kun olin noin kymmenvuotias ja asuimme Kuusitiellä. Se sama kissa jonka perheemme antoi nukutettavaksi kun minulla todettiin allergia 15-vuotiaana. Se sama kissa joka ihan vain "katosi" sillä välin kuin asuin Seattlessa ja kissani olivat äitini hoivissa.

Kissani, joiden tiesin kuolleen, mutta en "tiennyt" niiden kuolleen.

Hajosin.