Kesän loppu 2012

By sapeli, Thursday 30.8.2012

Kesän viimeisiä päiviä vedellään, mutta vielä on onneksi ollut hyviä säitä. *hymy* Ja saisivat ainakin vielä sunnuntaihin asti jatkua, koska ajateltiin mennä Suokkiin piknikille yhden kivan kanssa. *vink*

Joo-o, nyt on kyllä mennyt ehkä vähän liiankin pitkä aika viime blogista, koska sen jälkeen on tapahtunut NIIN paljon kaikkea! Ehkä kalenterin kanssa saa vähän kasailtua yhteen että mitä kaikkea kivaa on puuhailtu. *hih*

Kesäkuun loppupuoli on kyllä jo ehtinyt unohtua aika totaalisesti, mutta heinäkuusta ja elokuusta löytyy vielä muistikuvia. *nauru* Heinäkuu ihan ekalla viikolla käytiin Mian ja Zoden mökillä (mukana myös Jaakko, Jontte, Martsu ja Zippi), ja tapasin sillä reissulla Tonyn, jonka kanssa onkin sitten tullut enemmänkin puuhailtua sen koommin. *hymy* Ihan tuollaista mökkeilyä ei ollutkaan tullut harrastettua about ikinä, omalla perheellä kun ei ole mökkiä ollut!

Oli kyllä oikein hauskaa, mutta voi piru niitä itikoita oli pirusti! Avainsanoja siltä reissulta: Gareth Emery - Arrival (kalsaribiisi!), hyttyset, aarteenetsintä.

Sitten seuraavana viikonloppuna oli Loveboat, jälleen yksi tosi kiva tapahtuma tälle kesälle. *hymy* Siellä taidettiin pyöriä lähinnä Tinin ja Suskin porukoissa, mutta myös Timo (rope-ryhmästä) oli siellä. *joo*

Seuraavalla viikolla käytiin Pipsan kanssa katsomassa Suokin kesäteatterissa Peter Pan, ikäänkuin korvaukseksi siitä, että tiesin että en pääse Pipsan 60v-synttäreille... Oli hieno! Varsinkin Kapteeni Koukku (Robin Svartström) oli ihan loistava! Ikäänkuin yhdistelmä Marilyn Mansonia ja Armand (Veren Vangeista). Ja sit siellä lenneltiin ja tehtiin muitakin sirkustemppuja. *hihu*

Sen viikon päätteeksi oli sitten puistotapahtumia, ja päädyttiin viettämään Alpparissa ja Hesperian puistossa aikaa hyvällä porukalla - ja täällä tapasin Janitan! Jälleen yksi kiva uusi tuttavuus tältä kesältä! *hihu* Ja Janitalla olikin sitten aika hyvä vinkkaus jälleen yhteen kivaan "uuteen" tuttavuuteen. *vink*

BOOM! Voi hitto siellä oli kuumaa ja pölyisää! Mutta NIIIIN kivaa! Loppujen lopuksi hyvin samanlainen kokemus kuin Ozora viime vuonna, mutta nyt pääsin nopeammin kiinni siihen fiilikseen ja jätin arjen huolet (ja egon) taakseni. *yingyang* Lean ja Masan ja Tonyn kanssa tuli hengailtua siellä, ja tapasin siellä Danielin (Aus) sekä Danin (UK), Jenn'in (UK), Tonyn (Brasilia) ja varmasti muitakin ketä nyt ei tule mieleen. *plur*

Siellä oli tanssilattian energianhallintajuttuja ja se hauska tutustumis/kehumisjuttu, omien totuuksien etsimistä, öisiä oivalluksia, järisyttävää musiikkia, ällistyttävää taidetta... Ah! *sydän* Facebookista löytyy kuvia. *joo*

Tällä kertaa kuitenkin fiilikset hävisivät nopeammin paluun jälkeen, osittain sen takia että maha meni aika pahasti sekaisin - onneksi kuitenkin vasta festareiden jälkeen! (Okei, pari pizzaa festareiden aikana sai myös mahan sekaisin viljan vuoksi, mutta siitä selvittiin.) Seuraava Helsinkiviikko menikin sitten enimmäkseen kotosalla, mutta onneksi monet kaverit vaivautuivat sinne minua moikkaamaan. *hihu* Jaakon kanssa tuli myös puuhailtua paljon, mikä oli erittäin kivaa. *uros*

Sitten seurasi Heinolaviikko Inkan kanssa! *sydän* Käveltiin taas ihan tajuttoman pitkät lenkit monena yönä, kierreltiin kauppoja ja oltiin lomalaisia. *hihu* Pääsinpä myös levittämään Inkan ja Eeron pihalle uudet sorat, siinä hommassa kyllä hiki lensi! Viikko huipentui Inkan työkaverin Empun mökillä käymiseen, ja siellä tuli käytyä läpi sitten monenlaisia ajatuksia ja tunteita ystävyydestä ja yksinäisyydestä ja rakkaudesta ja kaipaamisesta. Hienoa oli. *sydän*

Vaikka ajattelin että heti kaiken tuon reissaamisen jälkeen olisi kiva olla vähän lähempänä kotia ja tuttuja juttuja, Mia sai kuitenkin innostumaan ideasta lähteä Hämeenlinnaan Säteisiin! *nauru* No sinnehän sitten lähdettiin 24.8., minä, Jaakko, Mia, Zode ja Tony! Ja voi hitto että oli hauskaa! Paluumatkalla meitä oli kaksi enemmän - Zoden veli Onsku, sekä Johnny, kehen kanssa törmättiin siellä Säteissä. *hymy* Sillä porukalla saatiin vielä oikein kivat jatkot aikaan, ja myös loppu viikonloppu meni erittäin mukavissa merkeissä. *plur*

Niin, ja se oli siis viime viikonloppu! *whaat* Tämä viikko on tuntunut aivan ta-jut-to-man pitkältä erinäisistä syistä... Yksi on töissä aikamoinen kiire, toinen on sen tajuaminen että kalenteri alkaa olla taas koko ajan kaksi viikkoa eteenpäin bookattu täyteen (älytön kontrasti loman rentouteen!), ja kolmas on sitten vielä yksi juttu mistä en aio kertoa sen enempää. *hih*

Viime viikolla tuli sitten hommattua Lumia 900 - ensimmäinen puhelin minkä olen ostanut vuosikausiin - ja onhan tämä hieno ja kätevä! Olisi varmasti ollut fiksumpiakin älypuhelinhankintoja, mutta sanotaan nyt vaikka niin että oli hyvä sauma hommata juuri tämä puhelin, eikä kaduta. *hymy* Nyt tässä on myös vaaleanvihreä kuori ja vihreä hymiötarra kulmassa! *iloinen*

Niin, siitä tuo kännykkä tuli mieleen että olen sitten siirtänyt vanhoja kuvia, videoita ja muistiinpanoja vanhalta kännykältä pois ja mahdollisuuksien mukaan tähän uuteen, ja sieltäkin on tullut vastaan kaikkea jänskää. *hih* Vaikka itse sanonkin niin aika hienoja juttuja sitä on tullut ajateltua tässä vuosien saatossa, ja tosi hyvä että niitä on tullut kirjoitettua muistiin!

Tässä yksi pätkä: Tavoitteet: 1. Pyri olemaan avoin hyville energioille - syö hyvin (ei vain paljon), nuku hyvin, altista itseäsi kauneudelle ja rakkaudelle. 2. Muista lopullinen tavoite - elää hetkessä vapaana egon murheista - ja pidä tämä tavoite arjessa mukana. 3. Lue aina jotakin joka herättää hyviä ajatuksia ja muistuttaa kulkemaan eteenpäin. 4. Elä hetkessä; älä lykkää elämääsi tai luovuta energiaasi tulevaisuudelle. Pysy valppaana niin elämä näyttää suunnan. 5. Hiljene aina välillä kuulostelemaan itseäsi. Syvällä sisälläsi on loputon rauhan ja tiedon lähde.

Tulevaisuudesta: tänään on Roosan muutto, ja huomenna lähden (taas) duuniporukan risteilylle. (Eikös me juuri oltu?!) Sunnuntaille onkin sitten luvassa aika luxusohjelmaa (ei, en aio kertoa mitä *nauru*). Ensi viikolla on kämppispalaveria ja pelailuiltaa ja sen sellaista, ja ensi viikon viikonloppuna lähdetään taas mökille (eri mökille tosin - täällä on enemmän tilaa ja porealtaat ja kaikki) about tuolla samalla porukalla kuin viimeksikin, paitsi että Jaakko ei harmillisesti pääse nyt mukaan, mutta mm. Johnny taas tulee. Oikeastaan sitä pidemmälle en tällä hetkellä osaa enkä halua enkä edes aikoa katsoa tulevaisuuteen - kyllä se tulevaisuus sieltä katsomattakin tulee vastaan!

Avainsanat: BOOM, Gareth Emery - Arrival, Annie Lennox - Into the West, kasvispyörykät paprikamajoneesin kanssa, Lumia, plurahtelut.

Comments

Please login to read and write comments.