Ensimmäinen päivä töissä aikuisen elämäni parhaan loman jälkeen - eikä edes harmita! (Mitä nyt vähän meinaa pikkuflunssa vaivata, mutta tämä voi olla ihan hyvin allergistakin, kun olen kissavahtina Tinin reissatessa häärinyt tavallista enemmän Artun kanssa.)

Ozora oli kyllä todella upea kokemus - ekat festarit (jollei kahden päivän Airport Jameja lasketa), eka reissu ulkomaille yksin, eka kerta kahta yötä pitempään teltassa... Ja tuli siellä koettua muitakin juttuja ekaa kertaa mut ei niistä kaikista tarvi kaikille kertoa!

Puitteet itsessään olivat aivan mahtavat, totaalisen jaw-dropping. Se Y-muotoinen laakso oli varmaan joku 3-4km pitkä (koska sen kävely melkein päästä päähän kesti puolisen tuntia), ja molemmilla laidoilla sekä "keskikukkulalla" joka suuntaan telttoja. Mitä meitä oli joku 40 tuhatta, ja monella hyvinkin omalaatuisia viritelmiä... Oli paviljonkeja ja vaikka mitä. Ja värikästä porukkaa!

Pääareena näytti päivisin joltain jumalten valtakunnasta poimitulta lotukselta, öisin kolmannen asteen yhteyden avaruusalukselta (). Chilli oli kanssa aika ufon oloinen, varsinkin öisin kun katon piilokuviot tulivat esiin.

Aika turha oikeastaan yrittää edes kuvailla sitä kokonaisuutta, menkää itse ja kokekaa!

Ekat pari päivää meni vanhoissa kaavoissa jumitellessa. Kivaa oli joo, mutta selkeästi yritin olla se sama ihminen samassa roolissa kuin aina, ja etsiä samanlaisia tilanteita ja samanlaisia ihmisiä kuin aina - mutta eihän siellä mikään voinut olla samanlaista. Pääsin kuitenkin auttamaan ihmisiä tärkeillä hetkillä ja saamaan "kelat" hyvään jamaan kolmatta päivää varten, joka vietettiin sadetta pidellen.

Neljäntenä päivänä sain jo paljon paremmin päästettyä irti ja sulauduttua tanssivaan, hymyilevään ihmismereen - varsinkin kun Raja Ram ja Simon Posford soittelivat neljä tuntia paratiisimaisessa auringonpaisteessa mm. Shponglen parhaita biisejä, samalla kun festareiden oma paloauto kävi suihkuttamassa tasaisin välein viileää vettä paahteessa tamppaavien bilettäjien iholle.

Siitä lähti liikkeelle sellainen tapahtumasarja - tai pikemminkin olemisjatkumo - joka loppui vasta viidennen päivän auringon laskiessa, kun kävin uinumaan tyytyväisenä siihen kuka minusta oli tullut, ja mitä olin saanut jätettyä itsestäni pois. Minusta jäi osa Ozoraan, ja Ozorasta jäi osa minuun. How very yin & yang!

Kuudentena päivänä hän lepäsi, eli makoilin Chillin edessä nurmikolla X tuntia, välillä mussuttaen vesimelonia, puhaltaen saippuakuplia, pyöritellen poita, tai vain katsellen pilviä. Ei ollut kiire mihinkään, ei ollut mitään mitä olisi pitänyt tehdä tai paikkaa minne mennä, tai ketään ketä olisi tarvinnut etsiä. Pystyi vain olemaan, ja kaikki oli hyvin juuri siinä. Ja se fiilis on onneksi pysynyt ainakin tähän päivään saakka mukana.

(BTW, tätähän minä oikeastaan hain siltä Satsang-retriitiltä - "Tuolla todella testattaisiin sitä, kuka on ilman muita," sanoin viime blogissa.)

Ozoran jälkeenhän kävin myös Heinolassa vuotuisella Inkan synttärivisiitillä, ja sekin oli eri mukavaa. Sielläkin saavutin (ehkä vähän Inkan palvonnan ansiosta) oivalluksen siitä kuinka olen oikeastaan aika hyvä tyyppi - ja tätä saatiin työstettyä vielä lisää eteenpäin bileperheen kanssa viime viikonloppuna, kun karsittiin loputkin turhat maalliset huolet ja murheet pois. Sen verran paljon prosessoitavaa tuosta kaikesta taisi jäädä että nukuin maanantai- ja tiistaiaamuina 14-15h... Kuten loman viimeisinä päivinä pitääkin!

Nyt töihin paluukaan ei harmittanut ollenkaan, kun tiedän että se Hetki on koko ajan läsnä, kun sille vaan antaa mahdollisuuden nousta tietoisuuteen. Täytyy vaan pitää huoli etten ajaudu niin syviin rutiinien uriin kuin missä olin aikaisemmin - en töiden, en omien askareiden, en omien tekemisien ja haluamisien enkä minkään suhteen.

Hehe, arkisempien asioiden setviminen täällä tuntuu tuon kaiken jälkeen aika turhalta, mutta on nekin hyvä kirjata muistiin niin jälkikäteen pysyy paremmin kärryillä siitä että mitä on tapahtunut ja milloinkin.

Oikeastaan noita viimekertaisia juttua katsoen isoin juttu on varmaan sen varmistuminen, että Lauri ei ole sittenkään muuttamassa Helsinkiin. Sekin on tietty harmillista että Lauria ei tule näkemään niin paljoa kuin olin toivonut, mutta myös se mietityttää että mistä nyt saadaan Tarhalle uudet asukkaat? Käytännössä joko täytyy totuttautua ajatukseen että sinne on otettava puolituttuja tai käytännössä tuntemattomiakin asukkaita (mikä on sinänsä ihan ok ja voi olla ihan jännittävääkin) - tai että itsekin täytyy alkaa etsimään kämppää. Jos löytäisin kämpän ennen Enaa tai Tiniä, mitä heille kävisi? Kuka maksaisi minun huoneeni sillä välin kun he odottelevat omien asuntojen löytymistä? No, tässä riittää pohdittavaa seuraavaan kämppispalaveriin.

Riimuistakin viimeksi höpisin, ja tajusin että en ottanut niitä koko Ozoran aikana esille kertaakaan, enkä itse asiassa sen jälkeenkään. Oikeastaan sen Satsang-meditaation jälkeen on ollut ylipäänsä voimakkaasti sellainen selkeä olo, että kaikki vastaukset ovat jo saatavilla - enkä jostain syystä ole tuntunut olevan kertaakaan kenenkään muunkaan seurassa tilanteessa, jossa olisi tuntunut luontevalta tarjoutua tekemään luentaa. Ei kun hetkonen, teinhän mä Ozorassa pari luentaa, mutta ne eivät tuntuneet luontevilta - vaikka kuulemma osuivatkin ihan ok kohdalleen. Ehkä mulla on vähän uskon puutetta niiden toimivuuden suhteen! Jännää nähdä miten tämä fiilis etenee, hyvä että otin puheeksi.

Peliporukka ei ole tavannut tänä aikana, kun Anniinakin on reissaamassa. Oli ihan hyvä ottaa myös siitä arjen elementistä irtautuminen nyt kaiken muun irtautumisen yhteydessä, mutta on kiva myös ensi viikolla palata pelailemaan. Ja on tässä jo sovittu sen porukan kanssa leffailuakin (Conan!).

Tini on vielä tämän viikon omalla walkaboutillaan Ibizalla, luulen että sieltäkin tulee hiukan muuttunut mies takaisin. On ollut mukava kaivata ystävää.

Avainsanoja: Shpongle - I Am You, sitruunajäätelö, maitokahvi, aladdin-pöksyt.