Minne väki kaikonnut?

By Hendryk, Sunday 27.3.2011

Olen retostellut tätä asiaa jo kommentoidessani ja kehuessani yksittäisiä bileitä, mutta sen verran viime aikojen laskeva, ellei suorastaan syöksyvä suuntaus hard-linjan pippaloiden kävijämäärissä (täällä Helsingissä ainakin) on pistänyt jopa omaan parhaiten kolmesta näkevään silmääni, että lienee paikallaan tällainen yleisempikin hätähuuto. Brethren und systrar, where art thou!?

Pahalainen tietysti panee hakemaan syitä ensin lahkojen välisistä skismoista, mutta vaikka kuinka tavaan rivien välistä, niin minusta vaikuttaa päin vastoin siltä, että eri yhteisöt ja bilejärjestäjät pikemminkin diggaavat ja tukevat toisiaan kuin kilpailevat keskenään. Tällainen hyvä henki välittyy myös tanssilattian puolelle ja toivottavasti sieltä myös takaisin.

Onko (hard)bileitä sitten liikaa, ja diggaripiiri keskittyy siksi vain "suurempiin" tapahtumiin? Näin voi olla, ja tässä on minunkin syytä mennä itseeni. Muutamana menneenä viikonloppuna pääkaupungissamme on ollut rankemman linjan reivejä suorastaan putkeen, ja koska näin on ollut, en ole kokenut ihan pakottavaa tarvetta punkeutua aina paikoille. "Onhan sitä ensi viikollakin." "Onhan sitä seuraavallakin." Tietenkin riemastuttaa, jos tarjontaa on, mutta sitten kun sitä on ylipaljon, niin voi näköjään turvallisesti jäädä työviikon jälkeen sohvalle syventymään Hitler-elämäkertaan tai pohtimaan lauantain illallista - lasagnea vai uunikalaa? Ja kuitenkin sitä on sitten tullut nuuskittua forumista, että olikohan siellä kliffa meininki. Kuitenkin jää harmittamaan, ettei sittenkään mennyt.

Olisikohan kuitenkin pikkaisen tiivistämisen varaa? Hajaantuuko tiukka bilekenttä sittenkin liian moniin tapahtumiin? Sinänsä ei, ainakaan tason puolesta. Oman kokemukseni mukaan ne ihmiset, jotka vaivautuvat vääntämään nippeleitä dekkien taakse epäinhimillisiin työ- tai harrastusaikoihin sen sijaan että itse riekkuisivat tanssilattialla tai baarissa tekevät lähetystyötään silkasta rakkaudesta musiikkiin. Jos joskus olen kohdannut hard-puolella huonon dj:n, niin tämä on tullut ulkomailta. Sinänsä tiivistämisen varaa kuitenkin on. Eivät kai bilejärjestäjätkään loputtomiin viitsi uurastaa sen vuoksi, että joku jytäurpo käy räksyttämässä hard-mäiskeen päälle valkosipulimakkarahöökillä Popedan paremmuudesta, eivätkä ravintolatkaan pidemmän päälle pidä siitä, että tuhannen hengen tiloissa käy 50 ihmistä tilaamassa pari lasia appelsiinimehua (ilman jäitä). Minä kyllä uhraudun mielelläni tässä baariasiassa...

En tiedä miten rahakassa jakautuu ravintolan ja bilejärjestäjien välillä, mutta viime aikojen väkikatoa katsellessa on tullut miettineeksi, että jääköhän sitä kakkua jaettavaksi kenellekään. Auttaisiko lipun hintojen korotus? (Uuu... Onneksi en ole eduskuntavaaliehdokas.) Itseäni ei esimerkiksi mietityttäisi maksaa sisäänpääsystä 12 eukkoa Säteeseen, Furyyn, Harderiin, Hellfireen, Mindcoreen,... (tarjontaa todella on, sorry, jos joku unohtui!) 10 eemelin sijasta, koska kokemukseni mukaan kuitenkin tiedän saavani sitä mitä haenkin - viidelläkin eurolla irtoaa!! - , mutta ravintoloiden drinkkihintojen laskeminen puolestaan voisi houkutella paikalle sitä epävarmaa porukkaa, joka muuten ynnää tarkasti senttejään ja miettii, että onko tänä viikonloppuna varaa lähteä bilettämään vai odottaisiko sittenkin sitä opintotukea. En haikaile happy houreiden perään, koska ne imevät sisään kaljakalleja ja räyhäreiskoja, mutta kyllä sitä itse Jokerissa kolme oikein voitettuaankin taivastelee, että yhden Jekku-shotin hinnalla kiskoisi itsensä kotona melkein umpihumalaan kuulokkeet korvilla, jos siis se olisi illan tavoite ja tarkoitus.

Ug voisi olla yksi ratkaisu skenen pikaiseen elvyttämiseen, mutta näinhän sitä on helppo ajatella bilettäjän näkökulmasta, kun ei itse tarvitse nähdä muuta vaivaa kuin raahautua paikalle. (No okei, tuleehan sitä itsellekin sähköpostiin nakkikutsuja Hytkyltä, mutkun letkun...) Undergroundien järjestämisessä lienee enemmän vaivaa ja riskejä kuin asioiden sopimisessa ravintolayrittäjien kanssa. Olen kuitenkin ollut kokevinani, että bileet ovat viime aikoina joutuneet seilaamaan raflasta toiseen eikä mikään klubi ole kunnolla kotiutunut minnekään.

Miten on? Hintoja ylös? Uhrautumista ug:n puolesta? Soluttautumista seduloihin tason laskun uhalla? Viimeksi heittämääni en ainakaan itse kannata. Mutta kommentoikaa ja ottakaa kantaa. Onhan sellainenkin mahdollisuus olemassa, että olen huolissani syyttä suotta, bileissähän on kuitenkin yhä vaan rrrautainen meininki vaikka helikopteri mahtuisikin laskeutumaan kahden bilettäjän väliin, mutta sen verran pitkä vinkkeli minulla mielestäni on hard-biletykseen, että viime aikojen kävijämäärien vähyys ja riski koko skenen jatkuvuudelle on uskoni mukaan aiheellisesti malka minun silmässäni.

Hallelujah! Olen puhunut.

Comments

There are 3 comments. Please login to read them and write your own.